Camus kotiutuu siis tänään, lopultakin! Asunto on aika
pitkälle pentuturvallinen, huonekalut on suojattu vanhoilla huovilla ja
päiväpeitoilla ja yksityiskohtainen ruokintasuunnitelma löytyy
vaaleanpunaisesta vihkosta, keittiön yläkaapista. Siipalle on annettu ohjeet,
miten pennun kanssa ollaan ja ettei sisälle tarpeiden tekemisestä saa missään
nimessä suuttua. Hyvin on oppi mennyt perille. Onneksi hän on joutunut hyvin
vaihteleviin tilanteisiin Sólasin ja ystävien koirien kanssa. Nähnyt niin
suloiset kuin hermoja raastavatkin hetket, joita eläinkunnan edustajien kanssa
eläminen väistämättä tuo eteen. Ihana nähdä, kuinka toinen on innoissaan
ensimmäisestä omasta koirastaan.
Hieman taustatietoja, miksi päädyimme juuri tähän
venäjänvinttikoiraan.
Minulla on ollut lapsesta saakka koiria ja muita lemmikkejä. Osa niistä on ollut
todella haastavia. Jossain vaiheessa opiskelut, työt sekä asumisjärjestelyt
hankaloittivat eläintenpitoa niin, että Helsinkiin muuton jälkeen lenkkeilytin
ja koulutin muiden karvakuonoja. Minulle on myös hyvin vaikeaa luopua lemmikeistäni,
joten en halunnut ottaa epävarmaan tilanteeseen mitään eläintä. Lopulta päädyin
ottamaan koiran, kun en enää ilmankaan voinut elää. Sopivaa hauvaa etsiessä
tietooni tuli sattumalta skotlanninhirvikoira/isovillakoirapentue. Rakastuin
Sólasiin ensi näkemältä ja kuulemalta. Tiesin, että se tulee hyvältä
kasvattajalta ja on hyvin pidetty ja rakastettu. Ei auttanut muu kuin
lennättää koira skotlannista Suomeen. Ja miten helppo pentu Sólas olikaan! Olin
aivan häkeltynyt; tällaisiako vinttikoirasekoitukset ovat? Ainoastaan irti,
leikkiessään muiden koirien kanssa, pojasta näkee sen aktiivisen puolen. Edelleen
2,5 vuotiaana meidän oma downshiftaajamme on arjessa niin rauhallinen ja
leppoisa, että välillä pistää miettimään, mitähän sotasuunnitelmia se hautoo
ilkikurisenvälinpitämättömän katseensa takana..
Sólas chillaa kampaajalla.
Mieheni kiintyi Sólasiin syvästi heti, kun nämä kaksi
tapasivat ja alkoi puhumaan mahdollisesta omasta koirasta. Sólas oli aina
elänyt muiden koirien kanssa ja edellisellä kämppikselläni oli myös koira.
Niiden parin kuukauden aikana kun Sólas asui vain ihmisten kanssa, huomasin
hienoisia masentuneisuuden piirteitä. Päätettiin, että otetaan sille kaveri. Mies
halusi ison ja karvaisen koiran, minä toisen vinttikoiran/vinttikoirasekoituksen
tai muun, mielellään olemattomalla vahtivietillä varustetun väsymättömän
lenkkikaverin, jonka kanssa voisi mahdollisesti jotain harrastaa. Mietimme tosissamme landseeria ja whippet kävi myös
mielessä, seurasimme myös kotia etsivien palstoja. Lopulta kuulimme tutun kautta
ihanaluonteisista borzoista, joille oli tulossa pentuja.
Iso, karvainen, jaksaa pitkiä lenkkejä, ei haukkuherkkä,
rauhallinen sisällä: borzoi! Olemme sen jälkeen käyneet viikottain tapaamassa
pentuja. Kasvattajan koirat ovat superystävällisiä lutunaamoja, jotka eivät
kyllästy paijauksiin, eivätkä vahdi ovea tai vieraita. Pentuja paijaillaan
paljon, ne ovat tottuneet lapsiin, ovat mukana normaalissa arjessa ja saavat monipuolista ruokaa.
Täydellistä! Katsoimme joukosta kiinnostavimman pennun ja onneksi saimme juuri
sen. Nimi annettiin ranskalaisen filosofin Albert Camus’n mukaan ja siihen
liitettiin sana Carus=rakastettu. Kaunis ja reipas pieni filosofi. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti