Murrosikäinen uros ja ihmisen pienuus

Onko sinulla murrosikäinen uroskoira, jonka kanssa kaikki ei juuri nyt mene nappiin? Vaikka ihan salee niistä edellisistäkin kasvoi ihan tervepäisiä koiria! Hautaatko parhaillasi päätäsi sohvatyynyihin kerätäksesi positiivista asennetta ja iloista mieltä seuraavaa hihnalenkkiä varten? Haluatko vertaistukea? No täältä sitä löytyy!

Kesä meni enimmäkseen töissä ja treenatessa yhteiskuntakelpoisuutta beussi kakaran kanssa. Mörköikä oli hirveän pelottava. Kaikki mahdollinen saattoi olla pelottavaa tai sitten ei. Osin siitä syystä sen fyysinen kunto tarkistettiin eläinlääkärissä säännöllisin väliajoin eikä onneksi koskaan mitään vikaa löytynyt.

Mutta olihan se.. Et voinut ennustaa, milloin 40kg reiden alapuolelle konsentroitua lihasta sai päähänsä paeta täyttä vauhtia jotain hirveää mörköä kadulla, jota et siis itse rekisteröinyt. Periksi ei annettu. Odotettiin, että koira rauhoittui ja käveli rauhallisesti ryntäilemättä ennen kuin jatkettiin matkaa. Reaktio vaimeni vaimenemistaan, kun tyyppi huomas, ettei kukaan muu kiinnitä asiaan huomiota. Hauis- ja reisilihakset siinä hihnasta pidellessä ainakin kasvoivat, jos nyt jotain yltiö positiivista haluaa tilanteessa nähdä. Gavran opetettiin muun muassa skeittailemaan etutassut laudalla, jolloin myös skeitti arkuus hävisi ja häntä heiluu aina kun näkee tämän aiemmin niin pelottavan, rämisevän esineen. :D

Nyt 13kk vanhana pelkotilat ovatkin onneksi takana päin, huh. Vaikka tottakai pojan juuri herännyt hormonitoiminta luo lisää haasteita arkeen.

 

Pieni tauko on välillä paikallaan jopa koirapuistossa

Jouduttiin välillä siirtämään tokoliikkeiden hiomista, kun murrosikäisen keskittymiskyky oli useimmiten aikalailla -2. Nyt ollaan kuitenkin jo takaisin TOKO tehoalkeet-kurssilla, tosin keskittyminen ja kontakti ovat kiinni tarkasta valmistautumisesta. Gavrua voi/pitää juoksuttaa noin puoli tuntia aamulla ja antaa vain puolet aamuruoasta, jos haluaa, että klo 17 kurssilla tämä arjen casanova jaksaa tehdä jotain muutakin kuin yrittää pitää kiinteää nenäkontaktia ruohomattoon. Vihjesanoja täytyisi toistaa lähes kokoajan, siihen ei aleta, joten välillä palataan pelkkään käsiohjaukseen, etteivät sanat kokisi inflaatiota. Myös lauman kummankin ihmiseläimen toimintaa koiran kanssa täytyy tarkistaa useamman kerran viikossa, että pysytään samalla sivulla. Nuorukainen näyttää ottavan kaikki löysät pois ja tarttuvan kaikkiin porsaanreikiin, mikäli me kaksi vaadimme eri käytöstä eri tilanteissa.

Täytyy kyllä tunnustaa, että hermot ovat olleet välillä koetuksella, kun uhmaakkuutta ja valikoivaa kuuroutta alkanut esiintyä enemmänkin. Itselläkin tietysti kaikkia työjuttuja ja siviilijuttuja jne juttuja mielessä ja sata muuta tekosyytä omalle ärsytykselle. Välillä tulisi paljon luonnollisemmin avauduttua koiralle päin naamaa kuin "iloisesti ja positiivisesti ohjattua se oikeaan toimintaan", jolloin tulee käännettyä oma pää poispäin ja kirottua koko härdelliä oraville, kävyille sekä pensasaidoille tai vaikka sille toiselle ihmiselle siinä onnellisessa tapauksessa, että ollaan samaan aikaan ulkona koirien kanssa. Välillä pääsee livahtamaan sihahtavat per******t ja "nyt oikeesti" sille koirallekin ja kyllä silloin hävettää. "Kyllähän minun tulisi tietää paremmin", kun muitakin aina muistutan siitä positiivisesta lähetymistavasta.. Huoh. Ja eikun makupala käteen ja uusiksi.

Hyvin usein kaikki 8kk työ tuntuu valuneen hukkaan, kunnes yks kaks kaunis päivä nuorukainen käyttäytyykin todella mallikaasti. Ja totta puhuen, onhan tuo todella rauhallinen ja kuuliainen ikäisekseen. Olen kuitenkin luovuttanut seesteisten hihnalenkkien suhteen ja kannan mukana kaikkia mahdollisia parhaita herkkuja, joilla syötän teinin possuksi joka kerta, kun menen ulos. Helpompaa ja vähemmän hermoja raastavaa ohjata sitä kävelemään nätisti lannanhajuisella mahapalalla kuin ilman. Ja kas kummaa koira on paljon motivoituneempi kuuntelemaan, mitä sinulla on sanottavana ihan muutenkin tällaisen session jälkeen. Itseensähän sitä saa mennä, jos homma ei aina skulaa.

Muuten elämä tässä laumassa on hyvin mukavaa. Kotona koirat ovat niin ihanan rauhallisia, tekevät pyydetyt asiat puolesta sanasta, häntä heiluu kovasti kummallakin ja yksinkin osaavat olla. Skypellä tosin vahditaan aina, että tiedetään, mitä siellä tapahtuu. Usein meidän ihmisten ollessa kotona karvakaverukset hengailevat parvekkeella kahdestaan nauttimassa auringonpaisteesta ja tuulesta, se aina hymyilyttää. :) Gerbiileilläkin on ollut helpompaa helteiden jälkeen ja pari söpöä poikuetta ollaan saatettu maailmalle. Itselle on jäänyt kauneimmat ja kivoimmat jatkamaan sukua sekä lisäämään söpöyttä elämään. Ihania pikku piipertäjiä ovat <3

 

Kerrosleipä!

Sólasin elämässä tapahtuu kummia. Ensinnäkin siltä lähti turkki. Olipas taas operaatio. Ihan mahdoton tuo villakoiran ja skotin karvasekoitus. Kaikki koneet hyytyvät siihen, loput leikkasin saksilla ja siistin tänä iltana vielä pienemmällä trimmerillä. Harkitsen jo pitäväni sen lyhyenä pysyvästi, mutta talven pakkaset vähän arveluttavat, vaikka sillä täytyy muutenkin pitää toppamanttelia kylmällä ilmalla. Gavru seuraili kaveriaan trimmauksen jälkeen pari päivää ihmetyksestä soikeana. Onhan koiran koosta hävinnyt leveyssuunnassa ainakin puolet taivaantuuliin. :D

 

Sólas ei välitä, mutta ei myöskään arvosta..

 

Siistimistä vaille saksittu

Agilityssa Sólas alkaa olla aika haka ja raaaakastaaaa esteitä ja silmukka ratoja ja niitä lannanhajuisia makupaloja tottakai. ;) Se on aina niin hyväntuulinen ja hupsu. Hassu koira :)

Nyt menenkin tankkaamaan sitä positiivista energiaa iltalenkkiä varten kermakahvin ja gerbiilin poikasten silittelyn avulla. Ja valikoin tottakai taas ne pahimmalle haisevat makupalat ja parhaat pallot avustamaan Gavrun impulssinhallinta harjoituksia. Mitäpä sitä ei noiden rakkaiden eteen tekisi. <3

Hellettä pittää

Venyy aina nämä blogin päivitykset. Enemmän sinne facebookiin tulee kirjoitettua jopa näitä koirajuttuja, vaikka tämän blogin piti olla se kanava, mitä kautta poitsujen kuulumisia levittelen.

Aika mahtava keli tällä hetkellä. Aurinko paistaa ja ukkonen jyrisee! Onneksi lähes kaikki on nykyään langatonta, niin ei tarvitse alkaa mielettömästi repimään johtoja seinistä. :D Jännä nähdä miten tuo äänien mörköilijä suhtautuu tähän tällä kertaa. Aiemmin ei ole edes huomannut ilotulituksia tai ukkosta.

Solas sai eilen toisen diplominsa agilitystä. Nyt on Agility jatko1 takana! Enpä olisi uskonut, että tuo fleguilija innostuu niin täydet ohjatusta harrastuksesta. Vaikka totta puhuen, onhan se aina vähän arpapeliä, onko koirasta tällä kertaa hauskempaa mennä sisälle putkeen vai hyppiä sen päällä. Tai kiivetäänkö A-este ylös asti vai tehdäänkö sen ympärillä hulvatonta kengurutanssia. Ohjaukset alkavat sujua eikä mahda olla pöytää ja ruutua lukuunottamatta yhtään estettä, mitä ei olisi käyty läpi. Ehdottomasti jatketaan harrastusta. 

Seuraavassa vähän huomioita agility-treeneistä vinttimixin kanssa:

Hyppyesteet on ihan lemppareita, muuri samoin, mutta rengas oli hankala aluksi. 

Sólas hyppää mieluummin enemmän ylöpäin kuin eteenpäin, joskus jopa sen puoltoista metriä paikaltaan, kaikilla neljällä jalalla, koska se on vaan "niiiiiiin hauskaaaaaa". Ensimmäinen hyppy renkaan läpi ei mennyt niinkuin strömsössä, luiseva selkäranka kosketti renkaan yläosaa, eikä se ollut herran mieleen. Saimme kuitenkin makupaloilla ja renkaan toiselta puolelta houkuttelemalla rauhoitettua ponnistusta niin, että lopulta tyyppi kekkas miten hypätään eteenpäin, ei vain ylöspäin.  

Putkesta mainitsinkin jo. Se opetettiin pikkuhiljaa lyhentämällä putki pari metriseksi ja sitten pikkuhiljaa pidentämällä ja lopuksi pientä mutkaa. Välillä menee kuin vettä vaan, mutta välillä sitten jäädään arpomaan putken suulle.

A-este on hankala, kun koiralla on niin pitkät raajat ja pitkä ruumis. Vaati useamman harjoituskerran ennen kuin Sólas tajusi ottaa vauhtia ja juosta ylös eikä aina vain yrittää hypätä esteen yläosaan. Nyt kuitenkin menee jo hienosti.

Puomi vaati aluksi hieman enemmän keskittymistä kapeutensa vuoksi. Onneksi Sloppy on ketterä ja nokkela jalkojensa kanssa ja nyt sekin mennään vauhdilla.

Keinua on opetettu todella tarkoin, ettei se pääse rymähtämään niin, että ison koiran takajalat levähtäisivät keinulta pois sivuille. Koulutusohjaaja on ollut toisessa päässä laskemassa keinua ensin koko matkalta, sitten antanut hieman vapaapudotusta ja saattanut toisen pään sievästi maahan, sen jälkeen laskenut alkumatkan ja antanut loppumatkan rymähtää. Hienosti on mennyt ja no Sólas nyt ei pienistä hetkahdakaan.

Pujottelu on myös haastava. Vinttikoiraosa pojan aivoista selkeästi miettii, miksi ihmeessä pitää mennä kepin toiselle puolelle, jos sieltä pitää tulla kohta takaisin ja sitten taas kiertää toiselle puolelle. Onneksi valtaisien kehujen, makupalojen ja innostamisen seurauksena lyhyellä matkalla se menee kuitenkin jo todella hyvin. 

Ohjauksen suhteen saa itse olla todella tarkka, koska Sólas tulkitsee asioita usein miten itse parhaaksi näkee eikä jaksa toistoja loputtomiin. 

Gavrun kanssa ollaan treenattu TOKO-liikkeistä lähinnä pysähtymistä liikkeestä ja asennonvaihtoja. Perusasento toimii, samoin paikallaolo istu, maahan ja seiso käskyillä on todella varma, vaikka menen pois näkyvistä ja muut hääräisivät ympärillä ja seuraaminen käännöksineen upeasti alle kymmenen askeleen pätkillä. Siitä siis pikkuhiljaa pidentämään matkaa. 

Ainoa hidaste tällä hetkellä on oikeastaan nämä helteet, kun beussilainen on niin kuumissaan suurimman osa vuorokautta, ettei jaksa keskittyä tokoilemiseen. Ollaan siis yhdistetty treenit aamujuoksuihin koirapuistossa klo 5-7 välillä, kun on vielä suht viileää. Palkataan kaikki liikkeet ja paikallaolemiset pallonheitolla/damin vedolla, jolloin koira jaksaa keskittyä aivan äärimmäisen hyvin ja juoksee kunniakierrokset innoissaan pallo suussa, joten saa samalla liikuntaakin. Välillä Sólas innostuu takaa-ajoon ja sillon mennään superkovaa vauhtia. 

Kummallekin teetetään myös tasapainoharjoituksia eri asennoissa kivien ja penkkien päällä ja siitä on ollut hyötyä Sólasille tasapainon kanssa ja Gavru on siinä sivussa tullut alkeisopetettua "merkille" kun osaa irtautua kivelle käskyllä ja siihen asentoon, mihin käsketään.

Beussin murkkuiästä:

Gavrulla ollut hieman hankalaa sosiaalisen kanssakäymisen kanssa tässä viimeaikoina. Esti Sólasia koko ajan vartalollaan ulos lähdettäessä, töni sohvalta alas ja ensimmäistä kertaa murahti kongin päältä, kun Sólas söi. Samana päivänä Gavru myös syöksyili hihnassa muiden koirien perään ja vaikutti uhmakkaalta ja hieman hermostuneelta, jos Sólas sai huomiota. Puutuin asiaan heti.

Estämisestä meni oikeus olla näköyhteydessä, kun Sólasille laitettiin hihna. Eli joutui kuuntelemaan toimitusta toisen huoneen puolelta, jonne oli ohjattu odottamaan. Sohvalta tönimisestä meni oikeus olla sohvalla tai sen läheisyydessä, kun Sólas oli siinä meidän kanssa. Ruoan päältä murahtamisesta meni oikeus olla näköyhteydessä, kun Sólas söi. Eli taas käskyllä toiseen huoneeseen odottamaan ja kun tuli tilaan ei saanut mennä tarkastamaan mitä oli syöty, vaan joutui hillitsemään itsensä ja vasta rauhoituttuaan sai oman ruokansa. Kertaakaan siihen ei tarvinnut koskea tai edes kovasti komentaa. Menetettyään etuoikeuden toisensa jälkeen pentu huomasi kahdessa päivässä, että pomottelu ei kannata ja asettui hyvin taas omalle paikalleen, rauhoittui hihnassakin paljon eikä ahdistele Sólasia. Ovat olleet työpäiviä kahdestaan kotona eikä niiden välillä ole ollut mitään ongelmia. Siitä ei kuitenkaan tullut sen passiivisempi eikä alistuvaisempi muuten.

Mörköily on helpottanut valtavasti, enää pelkäämisen kohteina on kovaääniset juoksevat ihmiset ja skeittilaudat, jotka ovat ihan selkeästi paholaisen kätyreitä. Seuraavaksi hankinnassa siis skeittilauta ja opetan tuon murkun skeittaamaan, eihän tässä muu auta. ;) Tai no todellisuudessa ihan ajattelin naksuttimen ja makupalojen kanssa totuttaa lautaan ja sitten sen ääneen. Katsotaan miten onnistuu.

Murkkuikäisen väsyttäminen onkin sitten erijuttu. Kutsun strategiaa nimellä pyhä kolminaisuus: 

1. aamulla ja illalla vapaanajuoksua noin 45-60min kerrallaan 

2. tottelevaisuuskoulutusta 1-2krt päivässä 

3. Ruoka aivötyöskentelyn takana. 

1.-2. Aamulla koirat siis saavat kunnon annoksen vapaata liikuntaa ja aivotyötä koirapuistossa ja jaksavat nukkua iltapäivään kunnes pääsevät tarpeilleen ja illalla pääsevät jälleen juoksemaan vapaana, yleensä koirapuistoon, jos siellä ei ole muita. Illalla koulutusta tehdään vähemmän.

3. Kaikki ruoka syötetään aktivointipalloista, aktivointipeleistä ja kongeista sekä koulutuksen yhteydessä, joten joutuu tekemään töitä ruokansa eteen. 

Aamuisin sisälle tullessa valelen kummankin koiran kyljistä alaspäin viileällä vedellä ja se rauhoittaa nuorempaa todella paljon. Meillä on myös uusi vahingossa keksitty aktivointilelu, jääpalat vesikupissa. Kerran, pari viikossa käydään näyttäytymässä kaupungilla hiljaisena aikana ja välillä pojat pääsevät mukaan esim kampaajallekin.

@88bubbles

Näillä mausteilla kumpikin koira pysyy tyytyväisenä ja on helppo käsitellä. 

Hihnalenkkejä harrastetaan todella harvoin, ettei suurenrodun pennun kehitys häiriintyisi ja onhan koiristakin tottakai mukavampaa leikkiä ja juosta irti kuin löntystää hihnassa. Itse sitä kaipailisi tietysti jo lenkkipolkujakin.

Nyt alussa mainitsemani ukkonen alkaa olla ohi ja Gavru on nostanut päätä kolme kertaa ja vaihtanut nukkumapaikkaa kaksi kertaa koko aikana, joten tuollaiset hirveät paukkeet ja rätinät eivät näköjään ole sitten mörköilyn arvoisia. :)

Harrastuskoiria ja gerbiili-invaasio

Pitkästä aikaa vähän päivitystä! 

Beaucelainen on kasvanut kovasti ja venynyt noin mittoihin säkä 70 cm, paino 38kg. Ikää kohta 10kk, eli hieman isompi on kuin odotettiin. Ihana rakkaus pakkaus, jolle on ehtinyt valitettavasti ympäristö tehdä tepposensa pari kertaa ja niitä henkisiä ja fyysisiä kolauksia ollaan kuntoutettu urakalla pois. Nyt itsetunto on palannut ja sitä myötä myös hieman käskyjen kyseenalaistamista huomattu välillä. Muuten kuitenkin kaikin puolin ihana rakkauspakkaus suurella sydämellä.

Töihinkin on kakru päässyt mukaan, kun päivä olisi venynyt turhan pitkäksi yksin kotosalla. Yllätti jopa rauhallisuudellaan ja tottelevaisuudellaan.

Aloitettiin Sólasin kanssa agilitykurssi, josta karvapallo nauttii suunnattomasti. Kaikki pomppiminen ja putkeen sukeltaminen tapahtuu omalla persoonallisella tyylillä ja vauhdilla. :D

Gavrun kanssa aloitettiin puolestaan TOKO:n alkeet. Kummallakin karvakuonolla mennyt hienosti harrastuksissa. Gavru erityisesti on hyvin työmotivoitunut. Näyttelyharjoituksetkin ja paikallaan seisominen kopeloitavana alkavat mennä ihan ok.

Meille on tullut myös muuta perheenlisäystä muutaman uuden gerbiilin ja gerbiilivauvojen muodossa. Ihania pikku piipertäjiä ovat ja koiratkin ovat jo tottuneet niihin onneksi. Katselevat välillä menoa terrassa kuin mini BB:tä.

 

Talven riemuja

Niinhän se vatsatauti iski sitten allekirjoittaneeseenkin ja pariin viikkoon en ole oikein pystynyt hoitamaan muita asioita kuin pakolliset ulkoilut koirien kanssa. Onneksi pentu on niin tottelevainen, että sen voi päästää irti missä vaan ja aina tulee kutsuttaessa luo. Sólasin ulkoiluttaminen vaatiikin sitten enemmän päänvaivaa.

 

Ihana pomppa mantteli pitää lämpimänä :)

 

Sólas on saanut nuoremmankin innostumaan kepin vedosta ja pientä saalisvietin heräämistä olisi ehkä havaittavissa :))

 

Tällä viikolla ovat lelut saaneet jo vähän enemmän kyytiä. :)

 

Uni yllätti pienen beauceronin kesken leikin. <3

Kasvattajalla pennun kutsumanimenä käytetty Ressu on pikkuhiljaa muuttunut lempinimeksi Gavru. Serbian kielellä sana Gavran tarkoittaa korppia/korpinmustaa. Kiiltävän musta turkki ja rauhallinen, vahva luonne lienee olleet inspiraationa. Ressuakin tulee kyllä käytettyä varsinkin silloin, kun pennun huomio on vahvasti muualla kuin pitäisi. Harvoin käytettynä tehoaa hyvin huomion saamiseen. J

 

Vedenjuominen on hauskaa, vaikka ei olisi niin janokaan. ;) 

 

Random kuva, mutta oli jotenkin söpö.

 

Sunnuntainen kahvilakierros alkaa jo muodostua perinteeksi. Tänään tarjottiin Latten kylkeen kummallekin koiralle oma vesikuppi @Mbar

Pojat punnittiin tällä viikolla MeVetissä rokotuksen yhteydessä Sólasin painaessa vähän vajaa 32kg ja Gavrun n. 26,5kg. Voi miten hienosti pieni käyttäytyi. Makasi jaloissa rauhallisesti ja antoi eläinlääkärin tutkia itsensä lipaisten samalla uutta tuttavuutta kasvoista. J Rokotusta ei edes huomannut eikä siitä tullut mitään komplikaatioita. 

Eilen vierailin kaverini valmistujaisissa ilman koiria ja no.. Pojat olivat auttaneet purkamaan talvivaatteita pahvilaatikosta. Löysin apulaiset nukkumassa häpeilemättömästi nautiskellen mukavan lämpimillä turkiksilla.

Sólasille elämä on hymyillyt kevätauringon lailla, kunnes tuli jälleen pesupäivän aika. Perusteellinen harjaus, kampaus, shampoopesu, hoitoaineen levitys ja vaikutusaika, puolituntia pyyhkeisiin käärittynä kylpyhuoneessa ja föönaus aiheuttivat ihan selvästi passiivisaggressiivista käyttäytymistä. Poitsu ei totellut suunnilleen mitään käskyjä noin vuorokauteen toimenpiteiden jälkeen.

 

Juoskaa! Vesikidutusta!

 

 

I'm going to my happy place...

 

Sólas ei arvosta kukkaistuoksuja ja pörröistä ulkonäköä niin paljon kuin ihmisensä.

TOKOILUA

Hyvä puoli kotona sairastamisessa on ollut se, että on ollut aikaa tutustua pentuun ja ollaan ehditty paneutua haastavaksi paljastuneeseen TOKO:n perusasentoon. Kontakti on pennulle niin mieluisa juttu, että ei millään malttaisi jäädä sivulle jalan viereen istumaan vaan heilauttaa takaruumiinsa aina viime hetkellä sivulle, että näkisi kasvoni paremmin. 
Tehtiin sivulle istumista jonkin aikaa seinän vieressä, sitten sohvan, sohvapöydän jne vieressä ja alku näytti lupaavalta. Kuitenkin joka kerta, kun tilaa oli, heilautti itsensä irti jalasta ja muutenkin huomasin nojailevan lähellä oleviin esineisiin. Parin viikon makupalalla johdattelun jälkeen totesin, ettei se auta mitään, ei osu koskaan oikeaan kohtaan, että pääsisi palkitsemaan. Johdatus pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta oikeaan suuntaankaan ei toiminut, kun nimenomaan vältti olemasta ihan jalan vieressä ja yritti nähdä silmiin koko ajan. Aika helposti väistää ihmistä, eikä ole hirveän oma-aloitteinen. Koiran hämmentyessä päätin, että meni sitten ojasta allikkoon tai ei, suunnitelmaa on muutettava.

Uusi lähestymis tapa: johdata koira makupalalla viereen seisomaan niin kuin ennenkin, mutta ennen kuin se alkaa istumaan silitä painokkaasti vasemalla kädellä koiraa niin, että se hellästi ohjaten painautuu jalkaa vasten. Jalan ja kyljen kosketuksesta nami suuhun. Aluksi yritti väistää, mutta kohta huomasi, että onpas mukavaa olla paijailtavana ja saa namiakin. Kun mielellään tulee tarjoamaan kylkeä jalkaa vasten, mennään eteenpäin. 
Seuraavaksi hitaasti koiran pään vasemmalta puolelta nostan namikättä niin, että painuu istumaan samalla rapsutellen vasemmasta kyljestä ja hellästi ohjaten pidän koiraa vasten omaa vasenta jalkaa. Pari varovaista yritystä ja hiffas jutun! Ja aivan räjähtävän ylitsevuotavat kehut päälle. 
Nyt kiepsahtaa supermielellään istumaan jalkaani vasten ja tänä aamuna istui jo suorassa nojaamatta jalkaani, mitä hihkuin itsekseni, onnellisen ylpeänä pienestä. J 
Ehkä se siis tästä taas lähtee edistymään. On noilla kyllä niin erilaiset metkut jokaisella. 

 

Koirien nukkumisasennot jaksavat aina vaan hämmästyttää. Miten tämä voi olla edes teoriassa mahdollista?

Pentu talossa?

Onpas ollut hassua elää ilman Camus-pentua. Välillä tuntuu hyvinkin pahalta, mutta yritän sivuuttaa aiheen mielessäni, koska en asialle kuitenkaan mitään voi. 

Onneksi aika on kulunut töissä ja uutta pentua kouluttaessa.

Tämä paimenkoirapenneli onkin sitten ihan uniikkia laatua. Jo kasvattajalta lähtiessä oli selvästi päättänyt, että minä olen hänen uusi oma-ihmisensä. Jo autossa istui pää polvella minua tuijotellen kotimatkan. Samaa tuijottelua ja kontaktihakuisuutta on jatkunut nyt sen kolmisen viikkoa. Tyyppi kotiutui heti ja sopeutui saman tien uuden kodin elämänrytmiin ja tapoihin.

 

Katsokaa noita tassuja?!?!?! 

Erittäin helppo kouluttaa ja motivoida makupaloilla tai vain pelkillä kehuilla. Fiksu ja yhteistyöhaluinen sekä reipas ilman minkäänlaista häsläämistä. Keittiössä tokoilu onnistuu erittäin hienosti. Hieman huumorintajuton on kyllä eikä osaa leikkiä. On pikkuhiljaa lämmennyt Sólasin painille, mutta esimerkiksi leluja ei riepottele eikä suostu leikkimään kanssani niillä vaan luovuttaa heti lelun minulle, kun tulen lähelle. Ja siis ihan positiivisella vahvistamisella mennään. Sitä ei ole mitenkään kovisteltu. Pieni ei selvästikään tajua olevansa pentu laisinkaan.

Ollaan käyty lenkillä noin tunti, puolitoista päivässä, josta pentu on ollut hihnassa vain välttämättömät matkat tiellä ja pihoissa. Pysyy aivan äärimmäisen hyvin lähellä irti ja tulee heti kutsusta luo eteen istua tapittamaan. Vaikka olisi koiria tai ihmisiä tai mitä vaan näköpiirissä. 

Metsälenkit on niin parasta parhaiden kavereiden kanssa!

Kaupungissa käydään pari kertaa viikossa tutustumassa kauppakeskuksiin ja chillailemassa kahviloissa. Ensimmäisinä päivinä esiintynyt vahtihaukku ihmisten tullessa sisälle tilaan, missä pentu jo valmiiksi oli itse, on jäänyt kokonaan pois. Itse rauhallisuus tilanteessa kuin tilanteessa niinkuin Sólaskin. 

 

Unta palloon at Mbar, Kamppi

 

Murusia metsästämässä at Cafe Regatta

 

Chillaa meidän kanssa at Jumbo, Vantaa

On kylläkin varautunut vieraita kohtaan, ei kuitenkaan pelokas. Käy haistamassa uutta ihmistä ja kääntyy heti takaisin jalkoihin. Parin minuutin kuluttua nuolee naamaa ja istuu rauhallisesti rapsutettavana. Ei mitään mielistelyä tai turhaa innokkuutta edes oman lauman jäseniä kohtaan. Tyyppi on jotenkin ihan töissä koko ajan. 

TOKOn alkeet uppoavat pentuun kuin Titanic atlanttiin ja Sólaskin on innostunut koulutushetkistä ihan uudella tavalla. 

 

Pojat odottelemassa nätisti ruokaansa keittiön ulkopuolella. Huom. hännänhuiske :)

Yksi asia, mistä Sólas ei edelleenkään ole innostunut on harjaus. Harjan näkemisessä on tarpeeksi syytä masentua ja valua lattialle makaamaan kuin kuollut lahna. Miksihän ihmeessä, kun lopputuloskin on aina yhtä sporttisen elegantti?

Viimeisen viikon on ollut kova pakkanen ja pojatkin saivat talvivaatteet päälle. Sólasilta löytyi kaapista Hurtan toppa asuste ja sain neulottua Active Dog neuleesta pennullekin sopivan kokoisen. Tänään käytiin ostamassa kuitenkin jo kunnon pomppan toppa-mantteli pienemmällekin, ettei tarvitse turhaan pakkasesta ja lihasjumeista kärsiä.

 

kiltisti odotetaan, että emäntä käy etsimässä hihnat... ja hanskat... ja puhelimen...  ja ai niin ne avaimet.

 

Ensiavuksi uhrasin pennelille oman neuleeni ennen kuin sain pienennettyä Sólasin neuletta. Ja miten niin muka tämä hempeän rosa neulos ei ollut tarpeeksi katu-uskottava beussipojalle..:?

 

No niin löytyipäs neula ja lankaa ja sopivampi look. :))

 

Ja sitten päästiinkin riehumaan oikein vauhdillla, kun ei enää ollutkaan niin kylmä.

  

Ulkoleikkien päätteeksi on mukava köllähtää sohvalle nauttimaan päikkäreistä.

 

Lukuapua :)

 

Hmmm...??? Mitähän tähän nyt sanois..

En kyllä tiedä miten selviäisin ilman näitä kahta karvakaveria. Ne tuovat elämään niin paljon iloa ja hauskoja tilanteita. Virkistävää ulkoliikuntaa unohtamatta!