Pentu talossa?

Onpas ollut hassua elää ilman Camus-pentua. Välillä tuntuu hyvinkin pahalta, mutta yritän sivuuttaa aiheen mielessäni, koska en asialle kuitenkaan mitään voi. 

Onneksi aika on kulunut töissä ja uutta pentua kouluttaessa.

Tämä paimenkoirapenneli onkin sitten ihan uniikkia laatua. Jo kasvattajalta lähtiessä oli selvästi päättänyt, että minä olen hänen uusi oma-ihmisensä. Jo autossa istui pää polvella minua tuijotellen kotimatkan. Samaa tuijottelua ja kontaktihakuisuutta on jatkunut nyt sen kolmisen viikkoa. Tyyppi kotiutui heti ja sopeutui saman tien uuden kodin elämänrytmiin ja tapoihin.

 

Katsokaa noita tassuja?!?!?! 

Erittäin helppo kouluttaa ja motivoida makupaloilla tai vain pelkillä kehuilla. Fiksu ja yhteistyöhaluinen sekä reipas ilman minkäänlaista häsläämistä. Keittiössä tokoilu onnistuu erittäin hienosti. Hieman huumorintajuton on kyllä eikä osaa leikkiä. On pikkuhiljaa lämmennyt Sólasin painille, mutta esimerkiksi leluja ei riepottele eikä suostu leikkimään kanssani niillä vaan luovuttaa heti lelun minulle, kun tulen lähelle. Ja siis ihan positiivisella vahvistamisella mennään. Sitä ei ole mitenkään kovisteltu. Pieni ei selvästikään tajua olevansa pentu laisinkaan.

Ollaan käyty lenkillä noin tunti, puolitoista päivässä, josta pentu on ollut hihnassa vain välttämättömät matkat tiellä ja pihoissa. Pysyy aivan äärimmäisen hyvin lähellä irti ja tulee heti kutsusta luo eteen istua tapittamaan. Vaikka olisi koiria tai ihmisiä tai mitä vaan näköpiirissä. 

Metsälenkit on niin parasta parhaiden kavereiden kanssa!

Kaupungissa käydään pari kertaa viikossa tutustumassa kauppakeskuksiin ja chillailemassa kahviloissa. Ensimmäisinä päivinä esiintynyt vahtihaukku ihmisten tullessa sisälle tilaan, missä pentu jo valmiiksi oli itse, on jäänyt kokonaan pois. Itse rauhallisuus tilanteessa kuin tilanteessa niinkuin Sólaskin. 

 

Unta palloon at Mbar, Kamppi

 

Murusia metsästämässä at Cafe Regatta

 

Chillaa meidän kanssa at Jumbo, Vantaa

On kylläkin varautunut vieraita kohtaan, ei kuitenkaan pelokas. Käy haistamassa uutta ihmistä ja kääntyy heti takaisin jalkoihin. Parin minuutin kuluttua nuolee naamaa ja istuu rauhallisesti rapsutettavana. Ei mitään mielistelyä tai turhaa innokkuutta edes oman lauman jäseniä kohtaan. Tyyppi on jotenkin ihan töissä koko ajan. 

TOKOn alkeet uppoavat pentuun kuin Titanic atlanttiin ja Sólaskin on innostunut koulutushetkistä ihan uudella tavalla. 

 

Pojat odottelemassa nätisti ruokaansa keittiön ulkopuolella. Huom. hännänhuiske :)

Yksi asia, mistä Sólas ei edelleenkään ole innostunut on harjaus. Harjan näkemisessä on tarpeeksi syytä masentua ja valua lattialle makaamaan kuin kuollut lahna. Miksihän ihmeessä, kun lopputuloskin on aina yhtä sporttisen elegantti?

Viimeisen viikon on ollut kova pakkanen ja pojatkin saivat talvivaatteet päälle. Sólasilta löytyi kaapista Hurtan toppa asuste ja sain neulottua Active Dog neuleesta pennullekin sopivan kokoisen. Tänään käytiin ostamassa kuitenkin jo kunnon pomppan toppa-mantteli pienemmällekin, ettei tarvitse turhaan pakkasesta ja lihasjumeista kärsiä.

 

kiltisti odotetaan, että emäntä käy etsimässä hihnat... ja hanskat... ja puhelimen...  ja ai niin ne avaimet.

 

Ensiavuksi uhrasin pennelille oman neuleeni ennen kuin sain pienennettyä Sólasin neuletta. Ja miten niin muka tämä hempeän rosa neulos ei ollut tarpeeksi katu-uskottava beussipojalle..:?

 

No niin löytyipäs neula ja lankaa ja sopivampi look. :))

 

Ja sitten päästiinkin riehumaan oikein vauhdillla, kun ei enää ollutkaan niin kylmä.

  

Ulkoleikkien päätteeksi on mukava köllähtää sohvalle nauttimaan päikkäreistä.

 

Lukuapua :)

 

Hmmm...??? Mitähän tähän nyt sanois..

En kyllä tiedä miten selviäisin ilman näitä kahta karvakaveria. Ne tuovat elämään niin paljon iloa ja hauskoja tilanteita. Virkistävää ulkoliikuntaa unohtamatta!