Gavran pysty kävelee niitten ohi n 8m matkalta TÄYSIN rauhassa ja jäi viel kattelee niitä, ku etin avainta!!!
Siis ihan järjetön mekastus ja ufon näköisiä otuksia!
Oltiin siinä rapun oven edessä, käännyttiin niitä päin ja G ottaa vaan pitkää kontaktia, et nytkö saa lisää namia!"
Kuonopanta tulee vastaisuudessakin olemaan mukana liukkailla keleillä, mutta muuten sen voi jo jättää pois. Alunperinkin se otettiin käyttöön lähinnä kipeän selkäni vuoksi koulutuksen ajaksi, koira osasi pääpiirteittäin jo kävellä löysällä hihnalla pelkällä kaulapannallakin.
Jeejeejee! Ja agilitytunnit lauantaina menivät niin hyvin kummallakin taas! Kakara kiipesi A-esteen ja puomin innokkaasti ihan ekasta kerrasta eikä säikähtänyt, vaikka kovasta vauhdista johtuen liukastui hieman alussa kerran A-esteeltä ja kerran puomilta. Sen jälkeen teki edelleen esteet ilman mitään ongelmaa. Ohjattavuus käännöksissä on myös iha kymppi :) Sólas puolestaan tykitti hyppyradan käännöksiä ja putkea aivan mielettömällä vauhdilla! Se on aivan huippu radalla, kun sille päälle saattuu. Läähätti ihan kaikkensa antaneena tunnin jälkeen ja nukkui koko loppupäivän sohvalla. Hyvä päivä!
Illan gerbiilinpoikasten kesytystuokio apujoukkoineen.
Gavranin noutokoulutus edistyy hitaasti, mutta varmasti. Nyt penska osaa pitää noutokapulaa suussa oikeassa kohdassa kulmahampaiden takana noi 2 sekuntia ja antaa sen takaisin käteen. Siihen se sitten on jäänytkin junnaamaan. Täystuhon on vaikea ymmärtää, että kun kapula on omassa suussa, sitä ei saa heti vetää poskihampaiden väliin ja silputa. Tai ei mielellään silputa ollenkaan. Puremisesta torumista, mitä meille ehdotettiin, ei voi ajatellakaan. Tiputtaa kapulan pienimmästäkin syystä. No joka päivä harjoitellaan, että eiköhän se siitä joku vuosi tässä. Baby steps baby steps....
Metalliesineistä yritetään siinä rinnalla tehdä naksuttamalla koskettamisen arvoisia. Ihan ok menee, joten ehkä joskus päästäis opettelemaan metalliesineen noutoakin. Ensin hiotaan kuitenkin tuo puukapulan nouto hyvälle mallille. :)
Tietoa vastaantulevien koirien rauhallisen ohittamisen opettamistavasta, mitä meillä käytetään onnistuneesti.
Vastaehdollistaminen:
- Koiralle opetetaan uusi tapa reagoida johonkin tiettyyn ärsykkeeseen.
- Tässä tapauksessa toisen koiran havannoiminen ja lähestyminen (ärsyke) aiheuttaa Gavranissa meidän mielestämme epätöivottua käytöstä (vinkuminen, kiskominen), jolloin sille opetetaan uusi käyttäytymismalli entisen tilalle.
- On koiranohjaajan tehtävä määritellä mikä käytös ei ole toivottavaa ja mikä on toivottu korvaava toiminto. Gavranin tapauksessa haluamme, että toisen koiran näkeminen aiheuttaa koirassa mielihyvän tunteen pelon ja epävarmuuden sijaan. Haluamme, että Gavran katsoo toista koiraa rauhassa, pysyy paikoillaan ja lopulta mielellään liikkuu meidän määrittelemäämme suuntaan katsekontaktissa meihin.
- Purimme harjoituksen osiin. Eli, kun Gavran havaitsi toisen koiran, kehuimme sitä jo näkö- ja kuulohavainnosta ja palkitsimme makupalalla. Koko ajan, kun se katsoi toista koiraa rauhassa, se sai kehu+makupalan, kunnes koira ei ollut enää näköpiirissä, Rajoitimme sitä lyhyellä hihnalla menemästä toisen koiran luo, mutta emme toruneet ollenkaan. Vähitellen käytös alkoi rauhoittua ja Gavran rentoutua koiran nähdessään ja pää alkoi kääntymään kehun jälkeen namikättä kohti. Nyt ollaan tilanteessa, että Gavran ottaa helposti katsekontaktin toisen koiran nähdessään enkä muista milloin olisi ryntäillyt koiria kohti.
Mieheni alkoi lisäksi uudelleen kouluttaa Sólasia reagoimaan omaan nimeensä sanomalla nimen ja antamalla makupalan ensin sisällä kotona, sitten pienellä kävelylenkillä ja lopulta ihan joka paikassa. Parin päivän harjoittelulla Sólas otti jo nopeasti katsekontaktin nimensä kuullessaan. Se auttoi myös koirien ohittamiseen ja nyt kumpikin koira on lähes aina hyvässä kontaktissa, vaikka vastaantuleva koira räyhäisi kuinka paljon.
Tämä on kuulemma bemarikuski look... ?
Siinä missä Gavranin mielenkiinto on helppo herättää, Sólasia ei paljon mikään hetkauta puoleen jos toiseen ja palkitsemisen teho on kiinni sen mielialasta ja palkinnon maukkaudesta. Tosin pienet vaaleat terrierit hetkauttavat, kun niitä on useampi karannut sen kimppuun lenkillä ja koirapuistossa. Pari päivää sitten ohitettiin kontaktissa Sólasin pahin vihollinen, joka yllätti tulemalla puskan takaa samalle tielle. Kyseessä on JRT-poika, joka edellisessä osoitteessa räyhäsi puoli vuotta aamua iltaa meidän koirille milloin kotioven takana, milloin lenkillä, milloin ryntäili päin parvekelaseja nähdessään meidän tulevan pihalle ja kerran se sitten kotipihalla pääsi irti hihnasta ja puremaan Sólasin etujalan ihan verille. Tähän asti Sólas on stressaantunut ihan sfääreihin ko koiran nähdessään. Mutta miettikää, me ohitettiin sekin koira nyt puolentoista vuoden jälkeen oikein mallikkaasti! :)
Ai miten niin mukavuudenhaluinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti