sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulua odotellessa

Pentu on oppinut kulkemaan todella hyvin hihnassa! Siihen tarvittiin kyllä paljon kärsivällisyyttä ja luovuutta ja loppujen lopuksi kuonopanta ja naksutin. Nyt osaa kävellä löysällä hihnalla kaulapannassa sivulla ja edessä ja on ohjattavissa. Tosin liukkaalla kelillä pidän sillä kuonopantaa turvallisuussyistä. Koirien perään syöksyilyt ovat tippuneet aivan minimiin vastaehdollistamisella ja muuta säpsyilyä esiintyy vain harvoin. Tässä miehen viestit keskiviikko aamulta!

"Neljä staran tyyppiä trimmailee sitä isoa puskaa, mikä on heti **tien puoleisen oven edessä. Kaks niistä huitoo vesureilla, kaks päristää moottorisahoilla, kaikki pukeutuneena punaisiin huomiovaatteisiin ja melua niin maan p**keleesti, et ite halusin karkuun...
Gavran pysty kävelee niitten ohi n 8m matkalta TÄYSIN rauhassa ja jäi viel kattelee niitä, ku etin avainta!!!
Siis ihan järjetön mekastus ja ufon näköisiä otuksia!
Oltiin siinä rapun oven edessä, käännyttiin niitä päin ja G ottaa vaan pitkää kontaktia, et nytkö saa lisää namia!"



 
Kuonopanta tulee vastaisuudessakin olemaan mukana liukkailla keleillä, mutta muuten sen voi jo jättää pois. Alunperinkin se otettiin käyttöön lähinnä kipeän selkäni vuoksi koulutuksen ajaksi, koira osasi pääpiirteittäin jo kävellä löysällä hihnalla pelkällä kaulapannallakin.

Jeejeejee! Ja agilitytunnit lauantaina menivät niin hyvin kummallakin taas! Kakara kiipesi A-esteen ja puomin innokkaasti ihan ekasta kerrasta eikä säikähtänyt, vaikka kovasta vauhdista johtuen liukastui hieman alussa kerran A-esteeltä ja kerran puomilta. Sen jälkeen teki edelleen esteet ilman mitään ongelmaa. Ohjattavuus käännöksissä on myös iha kymppi :) Sólas puolestaan tykitti hyppyradan käännöksiä ja putkea aivan mielettömällä vauhdilla! Se on aivan huippu radalla, kun sille päälle saattuu. Läähätti ihan kaikkensa antaneena tunnin jälkeen ja nukkui koko loppupäivän sohvalla. Hyvä päivä!

 
Illan gerbiilinpoikasten kesytystuokio apujoukkoineen.


Gavranin noutokoulutus edistyy hitaasti, mutta varmasti. Nyt penska osaa pitää noutokapulaa suussa oikeassa kohdassa kulmahampaiden takana noi 2 sekuntia ja antaa sen takaisin käteen. Siihen se sitten on jäänytkin junnaamaan. Täystuhon on vaikea ymmärtää, että kun kapula on omassa suussa, sitä ei saa heti vetää poskihampaiden väliin ja silputa. Tai ei mielellään silputa ollenkaan. Puremisesta torumista, mitä meille ehdotettiin, ei voi ajatellakaan. Tiputtaa kapulan pienimmästäkin syystä. No joka päivä harjoitellaan, että eiköhän se siitä joku vuosi tässä. Baby steps baby steps....
Metalliesineistä yritetään siinä rinnalla tehdä naksuttamalla koskettamisen arvoisia. Ihan ok menee, joten ehkä joskus päästäis opettelemaan metalliesineen noutoakin. Ensin hiotaan kuitenkin tuo puukapulan nouto hyvälle mallille. :)

Tietoa vastaantulevien koirien rauhallisen ohittamisen opettamistavasta, mitä meillä käytetään onnistuneesti.

Vastaehdollistaminen

- Koiralle opetetaan uusi tapa reagoida johonkin tiettyyn ärsykkeeseen. 

- Tässä tapauksessa toisen koiran havannoiminen ja lähestyminen (ärsyke) aiheuttaa Gavranissa meidän mielestämme epätöivottua käytöstä (vinkuminen, kiskominen), jolloin sille opetetaan uusi käyttäytymismalli entisen tilalle.
- On koiranohjaajan tehtävä määritellä mikä käytös ei ole toivottavaa ja mikä on toivottu korvaava toiminto. Gavranin tapauksessa haluamme, että toisen koiran näkeminen aiheuttaa koirassa mielihyvän tunteen pelon ja epävarmuuden sijaan. Haluamme, että Gavran katsoo toista koiraa rauhassa, pysyy paikoillaan ja lopulta mielellään liikkuu meidän määrittelemäämme suuntaan katsekontaktissa meihin. 
- Purimme harjoituksen osiin. Eli, kun Gavran havaitsi toisen koiran, kehuimme sitä jo näkö- ja kuulohavainnosta ja palkitsimme makupalalla. Koko ajan, kun se katsoi toista koiraa rauhassa, se sai kehu+makupalan, kunnes koira ei ollut enää näköpiirissä, Rajoitimme sitä lyhyellä hihnalla menemästä toisen koiran luo, mutta emme toruneet ollenkaan. Vähitellen käytös alkoi rauhoittua ja Gavran rentoutua koiran nähdessään ja pää alkoi kääntymään kehun jälkeen namikättä kohti. Nyt ollaan tilanteessa, että Gavran ottaa helposti katsekontaktin toisen koiran nähdessään enkä muista milloin olisi ryntäillyt koiria kohti. 

Mieheni alkoi lisäksi uudelleen kouluttaa Sólasia reagoimaan omaan nimeensä sanomalla nimen ja antamalla makupalan ensin sisällä kotona, sitten pienellä kävelylenkillä ja lopulta ihan joka paikassa. Parin päivän harjoittelulla Sólas otti jo nopeasti katsekontaktin nimensä kuullessaan. Se auttoi myös koirien ohittamiseen ja nyt kumpikin koira on lähes aina hyvässä kontaktissa, vaikka vastaantuleva koira räyhäisi kuinka paljon. 
 
Tämä on kuulemma bemarikuski look... ?

Siinä missä Gavranin mielenkiinto on helppo herättää, Sólasia ei paljon mikään hetkauta puoleen jos toiseen ja palkitsemisen teho on kiinni sen mielialasta ja palkinnon maukkaudesta. Tosin pienet vaaleat terrierit hetkauttavat, kun niitä on useampi karannut sen kimppuun lenkillä ja koirapuistossa. Pari päivää sitten ohitettiin kontaktissa Sólasin pahin vihollinen, joka yllätti tulemalla puskan takaa samalle tielle. Kyseessä on JRT-poika, joka edellisessä osoitteessa räyhäsi puoli vuotta aamua iltaa meidän koirille milloin kotioven takana, milloin lenkillä, milloin ryntäili päin parvekelaseja nähdessään meidän tulevan pihalle ja kerran se sitten kotipihalla pääsi irti hihnasta ja puremaan Sólasin etujalan ihan verille. Tähän asti Sólas on stressaantunut ihan sfääreihin ko koiran nähdessään. Mutta miettikää, me ohitettiin sekin koira nyt puolentoista vuoden jälkeen oikein mallikkaasti! :)

 
Ai miten niin mukavuudenhaluinen?

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Me ollaan herkkusieniä! eiku

Olipas mahtavaa päästä käymään Koira 2014 tapahtumassa! Niin paljon koiria, esityksiä, luentoja ja koira-aiheista shoppailtavaa. Enimmäkseen hengailtiin koirasusi ja beauceron kehän laidalla ja iltapäivästä ehdittiin jopa Tommy Wirenin erityisen hauskalle ja asiapitoiselle Hienosti hihnassa- luennolle. Siellä käsiteltiin yllättävänkin laajasti eläintenkoulutusmenetelmiä ja aina niin hauskat kanan- ja karhunkoulutus videot pyörivät myös screenillä :D Shoppailu ei tietenkään lähtenyt käsistä miten niin...
 
No okei, tää setti pitikin ostaa ja oli alennuksessa.

 
Tän setin tarpeellisuus tuli ajankohtaiseksi, kun näin että nää olis niin ku alennuksessa... Pojat ainakin arvosti, heti vieressä kärkkymässä leluja ja makupaloja :D Pääkallo pipoa en kommentoi :D



Juuri, kun pääsin kehumasta kuinka hienosti penska on edistynyt harrastuksissa, törmäsimme eilen agility tunnilla erikoiseen haasteeseen. Minun käsissäni Gavran on todella innostunut ja hyvässä kontaktissa eikä kiinnitä hirveästi huomiota kokolattiamattoihin. Eilen vaihdoimme ohjaajaa, koiran kuono pääsi pari kertaa maahan, ennen kuin siihen puututtiin ja sitäpäs ei saanutkaan sieltä enää irti ja keskittyminen meni aika hakoteille. Ohjaajan vaihdos takaisin ja pentu toimi kuin unelma, ei mitään ongelmia ja 3 esteen puoliympyrän muotoinen rata hyppy, putki, muuri meni hienosti vihjesanoilla ja vähäisemmällä ohjaamisella. Ongelma-analyysi toi esille pari kohtaa, missä ohjaajien tapa käsitellä koiraa erosi.

1. Minulle on kehittynyt aikojen saatossa jonkinlainen refleksi kehua koiraa heti, kun se tekee oikein. Ei väliä, olenko odottanut koiran hoksaavan opetettavan asian itse, ohjannut sitä, estänyt vartalolla tai hihnalla tai vaikka kieltänyt tekemästä jotain, heti, kun se tekee oikein, äänensävy hyppää ihan sfääreihin ja kiitosta tulee. Useimmiten hyvä ja hienosti sanoja seuraa makupala, vinkulelu, leikki tai joku "maailman paras ja palkitsevin liike" niin kuin Gavrulle ja Solasille etujalkojen nostaminen käsien päälle ja turkin pöyhintä. Eli kun naama alkaa kaartaa mattoa kohti, päästän äänen, sihahduksen, naksautan sormia tai rapisutan makupala pussia, heilutan lelua, ennen kuin nenä on maassa. Jos sekään ei auta, kiilaan jalkaterän eteen ja tungen namin kuonon yläpuolelle ja jos en ehdi sitäkään, nostan koiran pään välittömästi irti lattiasta ja kehun heti, kun se ei enää kohdista liikettä mattoa kohti. Näin niillä pysyy nenä matosta irti, eivätkä pääse innostumaan hajuista (se nimittäin tapahtuu sekunneissa!).

2. Toisella ohjaajallaan Gavru ei yhtäkkiä saanutkaan heti kontaktista kehua ja sen nenä pääsi painumaan mattoon ensin kerran, jolloin sitä ei nostettukaan takaisin todellisuuteen vaan yritettiin sanallisesti komentaa. Eihän sitä kiinnostanut ja kun kehua kontaktista ei edelleenkään tullut, kohta oli nenä taas matossa kiinni. Edelleenkään koiraa ei estetty, vaan se sai haistella hyvän tovin ja kulkea kentällä omikseen. Siinä vaiheessa en voinut olla enää hiljaa, vaan sanoin, että älä anna sen haistella. Estä sitä. Siinä tilanteessa koiraa ohjannut ei keksinyt enää miten saisi koiran lopettamaan haistelun, ei edelleenkään estänyt fyysisesti koiraa haistelemasta eikä kehunut oikeasta suorituksesta, kun se nosti nenän maasta ja tuli makupalan perässä esteelle. Lopulta haistelu vei koiran mukanaa ja se alkoi merkkailla esteitä radalla. Tämän jälkeen sainkin ottaa koiran takaisin ohjattavaksi ja pyysin tarkkailemaan miten pentu vastaa kehuihin ja makupaloihin.

Haistelu ja hajut yleensä ovat meillä koirille todellinen taivas. Niiden on todella vaikea keskittyä mihinkään muuhun voimakkaiden hajujen keskellä. Haistelu on itsessään näille pojille niiiiin palkitsevaa, että siihen on ollut todella työlästä puuttua. Ainoa mitä asialle voi tehdä ilman, että toimintakyky ja oma-aloitteisuus treeneissä laskee (mikä ongelma rankaisemisessa olisi), on ehdollistaa ne voimakkaasti leluihin ja todella maukkaisiin makupaloihin ja siihen että koulutustilassa ei koskaan saa haistella maata. Ei koskaan ikinä. Niiden ei anneta laskea kuonoa maahan ja jos nenä sinne eksyy, ei ainakaan anneta haistella keskeytyksettä yhtään pidempään. Ja HETI, kun kuono ei vedä maata kohti, heti kun paine hihnassa helpottaa (jos estetään hihnalla) tai kun koira nostaa äänestä/liikkeestä päänsä sitä kehutaa, sen kanssa leikitään ja sitä palkitaan loputtomasti kontaktista.

Koirien kanssa ei mikään tule ilmaiseksi. Koira ei vain mystisesti tottele miellyttääkseen ihmistä, jos se ei saa siitä suurempaa palkintoa kuin se saa omista aktiviteeteistään. Näistä asioista puhui paljon myös Wiren luennollaan tänään. Useimmiten vaatii paljon vaivaa ja oman käyttäytymisen analysoimista ja muuttamista päästä siihen pisteeseen, että voi opettaa koiralle haluttua toimintoa. Ja koira kyllä oppii, kunhan osaa itse olla selkeä ja tarjota oppimisesta varteenotettavaa palkkaa.

 
Solas ei arvosta kovin korkealle non-stop joululaululistaa..










sunnuntai 30. marraskuuta 2014

"Determination today leads to success tomorrow!"

Täysin näin! Taas sen on saanut huomata! Pysyimme positiiviselle linjallemme uskollisina ja kaikkien epätoivon hetkien ja itkun ja hammasten kiristyksen jälkeen penneli oli oikein mallioppilas eilen agility tunnilla! Jee!
Hauskinta oli, että pojan kontakti hajoili koko matkan koirakouluun, mutta kun astuttiin sisään koulutustilaan siirtyi Gavran suoraan koulutusmoodiin, otti kontaktin ja totteli ilman hihnaa kuin ammattilainen ainakin. Jopa rauhoittui vuorojen välissä ja suoritti pujottelua lukuunottamatta uudetkin esteet tarkasti ja varmasti häntä heiluen. Jippii!!!

 
Rauhoittumis harjoituksia treeneissä. Lasten kurakäsine on suojaamassa parantuvaa tassua.


Solas sitten vetikin omaa showta treeneissä ja vähän pisti taas naurattamaan :D Se on ihan hölmö! Onneksi sentään harmittomalla tavalla ja saatiin ihan puhdas ratakin pari kertaa aikaiseksi. Itse sekoilin kuitenkin enemmän hah.

Gavranilla on ollut polkuantura jälleen halki. Onneksi paranee hyvin, vaikka onhan siinä aika työ. Arki aamuina käytiin pitkiä hihnalenkkejä, kun kaistapään ei saa antaa juosta vapaana ja siipalle sattui kolme aamuvuoroa peräkkäin. Noh, harjoituksesta johtuen hihnakäytös oli perjantaina loppulenkistä täysi kymppi. Bonuksena huomasin kotona, että niskat eivät olleet rasittuneet yhtään, kun kiskaisut ja hihnaan nojaaminen jäivät niin vähälle. Nyt lenkille menossa ja nähdään, miten hyvin jaksavat hillitä itsensä tänään ruuhkaisemmilla lenkkipoluilla. Makupaloista ei ainakaan ole puutetta. Mies kävi onneksi täyttämässä koirien makupalavarastot kaikella mahdollisella maukkaalla viljattomalla täysravinnolla, josta pojat pitävät ja sekoitan ne kaikki naudanmahan ja lihatikkupalojen kanssa makoisaksi yllätyspussiksi.

Ihanaa! Huomenna alkaa joulukuu ja voi laittaa jo minikuusen koristeineen esille! :)

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lunta!

Ihanaa! Lunta!
Kaikki ihan pähkinöissään täällä meillä! 
Solasin mielestä on parasta, kun kaikki koirien ja kanien jäljet haisevat selvemmin (nopea eteneminen ei oleee). Gavru pitäytyy perinteisemmässä: Jeeeeeee, lumessa on ihanaaaa piehtaroida!!! moodissa. Eihän niiden kanssa oikein hikilenkille näin pääse, mutta pääasia, että on hauskaa!

 
Paini luonnistui ilman luntakin.


Itsepäs olen kuunnellut joululauluja jo ainakin kaksi viikkoa, tällä hetkellä soi taustalla aina niin vaikuttava Rajaton lauluyhtyeen Joulu-levy, ja tänään saatiin jo maistaa kotitekoista kinkkua ja joulutorttuja appiukon synttäreillä! Kyllä kelpaa varsinkin, kun viime viikon elimme pohjoisen lomalla hirvenkäristyksellä :D Muutenkin tuli kyllä reissu tarpeeseen. Koirat saivat treenata agilityä paikallisen koirakerhon tiloissa ja juosta pitkin päivää irti omakotitalojen pihoilla ja itse sai paljon saunaa, lepoa ja hyvää juttuseuraa perheestä ja ystävistä.

 
Rentoilua :)


Solasin agility on alkanut sujua todella hienosti. Tai niin ainakin luulin, kunnes osallistuimme toisen, jo pidemmälle ehtineen ryhmän harjoituksiin korvaamaan viime lauantain tuntia. Sielläpäs ei enää ollutkaan esteiden välillä kiihdyttelytilaa, mutta sitä vastoin käännöksiä ja kiertämisiä parin esteen välein ja mukana oli esteitä, jotka oltiin käyty läpi, mutta joille ei ollut vielä opetettu vihjesanaa. :D Oltiinhan kyllä sekaisin kumpikin hahahaa. Noh, mutta kreditit Solasille, joka kerrankin jaksoi keskittyä suht ok ja tehdä sitä ei niin kivaa putkeakin monta kertaa peräkkäin ja saatiin pari onnistumistakin. Mitä nyt valokuvaaja kentän laidalla kiinnosti kovasti joka ohituksella :D Tänään oman ryhmän harjoituksissa poitsu rulettikin sitten kunnolla. Sai mamma olla ylpeä, lue: leuka maassa ihmetyksestä ja pirun hengästynyt yrittäessään pysyä vinttimixin vauhdissa :))
 
Oman ryhmän harjoitukset tänään. Näyttää yksinkertaiselta, mutta ohjaaja oli numeroinut esteet niin, että rata oli täynnä käännöksiä ja takaakiertoja. Vauhtia riitti! :)


Gavran sai ensikosketuksensa agilityyn jo viime keväänä koirakoulu Taitoa Tassuihin kokeilutunnilla ja syksyllä kävivät miehen kanssa ihmettelemässä esteitä toisella kokeilutunnilla.
Nyt totesimme, että penska ei enää kasva korkeutta, takakorkeus on täysin tasoittunut ja fysiikka tuntuu olevan kohdillaan, joten voimme aloittaa alkeiskurssin. Pohjoisessa käytiin läpi perusesteitä eri lähetyksillä ja oikea-aikaista palkkausta. Siippakin innostui tekemään jo ohjaus harjoituksia Sólasin kanssa. Alunperin olikin tarkoitus, että tämä agility olisi se poikien oma juttu ja minä hoidan tokoilun, mutta tällä kertaa jätkien treeni-aikataulut menivätkin yllättäen päällekkäin, joten sielläpäs kekkuloin radalla kummankin koiran kanssa. Ei sillä, kivaa oli! Ensimmäinen 15 minuuttia meni pennelin yrityksissä kiskoa ja ulista tyttöjen perään, mutta kun hihna tippui kädestä ja pentu hoksas, että "Hei, tää oli se hauska ruokaleikki, jossa äiskä käskee ja mä teen kaikkea kauhealla vauhdilla", tuli treeneihin oikeaa tekemisen meininkiä.  Jopa toko-seuraaminen näyttää olevan loksahtamassa paikoilleen kaikkine käännöksineen. Juuri siitä mielettömästä motivaatiosta yhteiseen tekemiseen pidän niin tässä beussissa. <3 Ja saatiinpas kuulla lopuksi, ettei siitä huomaa ollenkaan mitään arkuutta tai traumoja enää. Jee! Lenkeillä ja uusissa paikoissa totuus on hieman toinen, mutta kehuilla ja makupaloilla pääsee tämän tapauksen kanssa todella pitkälle :)
 
Sólasilta onkin hyvä hakea neuvoa kiperissä tilanteissa... 
"Just chill out like I do, you'll get your food anyway. Why do you even bother..sigh"


Erityisen hauskaa pääasiassa naksuttimella koulutetussa koirassa on eri vaihtoehtojen jatkuava tarjoaminen. Jos palkkaa ei tule, alkaa koira itse muuttaa toimintaansa, mikä tekee sheippauksesta helppoa tarvittaessa, mutta joskus se keksii ihan omiaankin yhdistellen vanhoihin liikkeisiin uusimpia temppuja. Uusin villitys on kaiken mahdollisen kiipeäminen, jos ei olla ihan varmoja mitä ohjaaja haluaa. En ole vielä keksinyt, mistä on tämän saanut päähänsä, mutta vaikuttaa olevan omasta mielestään kauhean mielenkiintoista ja hauskaa. Minun mielestäni kuitenkin 90cm korkean laudoista kyhätyn hyppyesteen päälle tai betoniseinää pitkin kiipeäminen ovat hieman yliampuvia vaihtoehtoja ihan sivulla istumiselle.
Seuraava suuri haaste onkin sitten nouto. Pitkä tie on kuljettu tähän, että painaviakin esineitä voi nostella aristelematta maasta ja esineiden kantaminen yleensä on hyvä juttu. Nyt naksutetaan kapulaan tarttumista ja sen suussa pitämistä, mikä meneekin ihan ok, kunnes beussi kuumenee yli ja yrittää silputa kapulan. Onneksi ovat suht edullisia ostaa ihan kaupastakin...
 
Joko saa ottaa pliispliispliis??? (ohjaajalla tippui naksutin kädestä, huoh)
 
"Missä avaimet?" check. Seuraavaksi listalla joka aamuinen ongelma "Missä puhelin?"
Huom tää hassu pää maassa makaaminen aina jotain odottaessa :D



On kyllä kiva puuhastella näiden rakkaiden karvakuonojen kanssa ja on todellinen siunaus, että kumppanina on ihminen, jonka kanssa tämän harrastuksen saa jakaa. <3

tiistai 14. lokakuuta 2014

Syysaurinkoa sateen keskellä

Jihuu! Onnistumisia!

Vaati paljon oman käyttäytymisen miettimistä meiltä ihmisiltä, kunnes pääsimme jyvälle tilanteista, jotka stressaavat pientä beauceronia. Kaikki kotona äksyileminen aamuisin ja kinaaminen ihmisten välillä, se liian jyrkästi komennettu "pois" koirille ja jokainen uhkaava, kiukkuinen ele koirien välittömässä läheisyydessä nostettiin tapetille ja lyötiin kättä päälle, että kokeillaan viikko pelkkää positiivista ilmapiiriä, ohjaamista ja palkitsemista. 

Kertaus on opintojen äiti :) Kyllä ollaan kovasti opiskeltu.

Kaksi kertaa olen voimieni riittämättömyyttä joutunut tarraamaan poskista kiinni, kun penska on villiintynyt hihnassa flexissä olevan koiran syöksyessä meidän koiria päin, enkä uhkaavassa tilanteessa saanut kontaktia äänillä tai makupaloilla itseeni. Pari kertaa todella selkeästi artikuloitu vaativampi "rauhoitu" käsky on ollut paikallaan sisällä, kun tassuvamman aiheuttama vapaanajuoksukielto vie penskan ylikierroksille. 

 
Eläinten hyllyssä oli edullisempaa, mutta katsokaa nyt näitä värejä ihmisten puolella!


Aika usealla tutulla ja vieraalla koiralla on nyt tassuja paketissa. Pari koiraa on Suomessa jo menehtynytkin valtimoiden ja jänteiden katketessa. Ihan pelottaa päästää poikia juoksemaan mihinkään. Gavrun vamma tuli koirapuistossa!

Hassua on, että Gavru syöksyi innoissaan pää edellä töttörööhön, kunnes repi sen tänään kappaleiksi,  kun oltiin apteekissa ostamassa tassuun lisää sidetarpeita. Ulkona jalka on paketissa, mutta sisällä saa tuulettua, että paranisi nopeammin. Harmi vain kun kumpikin karvakuono tykkää kovasti hoitaa omia ja toisten haavoja.

Olemme kumpikin nauttineet suuresti koiran jatkuvasta kehumisesta ja palkitsemisesta. Mieheltäkin pääsi suusta, että tämähän on oikeastaan hauskaa ja paljon stressittömämpää kuin pakotteiden käyttö. :) Ja koiran hallittavuus on helpottanut todella paljon ihan jo ensimmäisten päivien aikana. Kamppausliike tulee penskalta harvemmin, mutta täysin sitä ei ole vielä saatu pois.

Pojat reippaina :)

Ja vähemmän reippaina. :) Ei tarvinne mainita, että olen juuri herännyt tuosta samasta kasasta poikien kanssa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Back to basics

 
Sólas on nyt suorittanut agilityn alkeis-, jatko1- ja jatko 2 kurssit. Seuraavalla viikolla alkaa agilityn jatkuva ryhmä, jolla jatketaan sitten harjoituksia. Toinen on aivan fiilingeissä pomppimisesta, että lauantain treenit on kyllä itsellekin viikon kohokohta :)))


Kyllähän se on niin, että kyllähän se 13kk nuori, pehmeä ja puolivuotiaana hieman traumatisoitunut beauceronuros ei ole se helpoin vaihtoehto edes noin kymmenenneksi koiraksi. Ihan sama tuntuu olevan kuinka paljon tietää ja osaa ja on noita kouluttanut. Helppoa tämän kanssa ei tällä hetkellä ole.

Penskan uusin lempijuttu hihnassa on: kaksi askelta vierellä, syöksy, 270 asteen pyörähdys ihmisen eteen ja jalkoihin. Huoh. Mihin tämä erikoinen venkoileminen juontaa juurensa, ei ole vielä selvillä. Ylivoimaisesti vaativinta itselle ja koiralle on pennelin impulssien hallitsemattomuus. Ja kyllä, sitä malttia ja luopumista treenataan paaaljon. En uskalla edes viedä loppuun asti ajatusta "mitä jos sitä ei olisi yhtään koulutettu..."

Pelkoja ei niinkään pahana enää ole. Pientä äänten ja nopean liikkeen säikkymistä, mikä on mennyt aika pitkälle ohi sillä, että pysähtyy vähäeleisesti ja koiraa kehuu hiljaa kannustaen, kun se on paikoillaan rauhallisena ja katsoo arveluttavaa asiaa.
Naapurin lapset muistavat kuitenkin aina lisätä jännitystä peliin (takapakkia kuntoutumiseen) heittelemällä koiria jalkapalloilla ja kävelemällä vierelle ja juosten sitten kohdalla kiljuen pakoon.. Että mä joku päivä vielä.. Koirien takia yritän pysyä rauhallisena ja huokaista syvään, vaikka olisihan tuossa oiva (osin tarvittavakin) rako avautumiselle.
Samoin noin 80 prosenttia kaikista kohtaamistamme koirista räyhää pitkässä hihnassa kuin viimeistä päivää ja vain 20 prosenttia ihmisistä hihnan toisessa päässä puuttuu asiaan millään lailla ja usea niistäkin vain puhelee koiralle kehuvaan sävyyn. Toinen huoh.
Yritä nyt siinä sitten itse muka jotakin järkevää saada aikaan tuon tempoilevan murkun kanssa. Meidän koirat ovat jo aika vakuuttuneita siitä, että kaikki vieraiden laumojen koirat ovat ihan sekopäitä ja aggressiivisia. Eilen haukahdettiin ensimmäisen kerran autossa ja puistossa ohimenevälle koiralle. Puiston aidan toisella puolella oli kyllä kaksi täyttäpäätä rähisevää fifiä ja autosta nähtiin tuttu treenikaveri. Maalle muutto on käynyt mielessä useamminkin..

Siippakin lähes luovutti tänään elämän hallinnan korkeammille voimille, kun beussi ei osannut lainkaan kävellä hihnassa ja nartun hajuista intoutuneena kuseskeli mihin sattuu, jo aika läheisessä kontaktissa housunlahkeeseen.

Aloin miettiä, että suurin haaste tässä on meidän ihmisten asenne ja stressitason nousu muillakin elämän osa-alueilla, kun on paljon töitä, eri työajat ja aika paljon kaikkea vakavaakin tapahtuu ympärillä. Joten ei muuta kuin nuoremman koulutussuunnitelma uusiksi ja itse kokoama luento koiran käyttäytymisestä ja oppimisesta kummankin luettavaksi!

 
Merkille lähetys pallopalkalla kolmen eri merkin välillä on ehkä parasta! Ja mikäs siinä, kyllähän mä teiniä juoksutan, kun kerran niin innoissaan on. Kivasti väsähtää energiapakkaus siinä treenissä ;)


Onneksi kotona ollaan kunnolla työpäivät ja muutenkin rauhallisesti, paitsi kun on lenkille lähdön aika. Silloin penskaa saa ohjata useamman kerran istumaan rauhassa odottamaan hihnaa. Mutta kotona siis kaikki hyvin, luojan kiitos. Joten eihän tässä täys kaaos ole päällä.

Itsekritiikkiä piti pistää roimasti kehiin:

Aika usein varsinkin jalkoihin syöksyn yhteydessä tulee toruttua koiraa tiukasti ja se EI kyllä ihan oikeasti johda parempaan lopputulokseen. Tässä sen saa taas todeta, mitä muillekin jaksaa sanoa. Rangaistus, oli se toru, hihnasta kiskominen tai vielä pahempaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa, ei johda mihinkään muuhun kuin koiran hämmentymiseen ja siihen, ettei se enää tarjoa haluttuakaan toimintoa, koska yrittää välttää rankaisua. Ainoa fyysinen puuttuminen, mikä on todettu hyväksi, on rauhoittaminen ottamalla poskista kiinni ja puhumalla hiljaisella äänellä. Niin moni puhuu Cesar Milanin oppien puolesta, että olen kokeillut sitä perhanan tökkimistäkin jälleen, mutta niin kuin jo aiemmin totesin useamminkin, se ei toimi pehmeälle koiralle jatkuvana korjausvälineenä. Joskus nartun hajujen lumoaman uroksen huomion herättämiseen se on ihan ok, mutta ei muuten. Eikä koskaan uhkaavassa tilanteessa ole kuin haitaksi.

Tänään olen uhrannut illan kaiken jo moneen kertaan opitun kertaamiseen ja kyllästänyt itseni positiivisen vahvistamisen hyödyistä ja rankaisun vahingollisuudesta.

Tällaisen tekstin löysin koirankoulutus suunnitelmastani. En muista mistä otettu, mutta niin hyvin jäsennelty, että laitan sen tännekin.

"Sekä positiivisen vahvistamisen että pakotteiden ja positiivisen rankaisun yhdistämisellä koulutuksessa on monia haittapuolia. Ensinnäkin palkkioiden vaikutus vähenee, sillä jos koira kokee liian usein epämiellyttäviä asioita koulutustilanteessa se voi yksinkertaisesti keskittyä rangaistusten välttelyyn niin intensiivisesti, että ei enää kykene työskentelemään palkkioiden eteen täydellä teholla. Yksi tärkeimmistä koiran positiivisen kouluttamisen suurimmista hyödyistä on se, että koiralle voi tehokkaasti kertoa, että se teki väärin, pidättämällä palkkion. Palkkion poistolla eli negatiivisella rangaistuksella (P-) tarkoitetaankin tilannetta, jossa koira aiheuttaa omalla toiminnallaan jonkin mukavan elementin poistumisen tilanteesta. Kun koira toimii ei-toivotulla tavalla, se menettää mahdollisuutensa saavuttaa tavoittelemansa palkkio. Ja jos sen sijaan yhdistetään palkkion ja pakotteiden käyttö, ei palkkion pidättäminen ole enää yhtä tehokas koulutuskeino osoittaa koiralle sen käytöksen/toiminnan olleen väärä."

POW! Muistetaanpas tämä!


Eli nyt karsitaan vielä enemmän kaikenlaista epähuomiossakin annettua rankaisua pois, lisätään edelleen koulutusta oikealla paikalla kävelyyn, naksutin jälleen käteen ja sekoitus parhaita koiranameja sekä vinkulelu taskuun. Varailen aikoja kivojen koirakavereiden kalentereihin yhteisille metsä/peltolenkeille ja ihmisiin sosiaalistamista jatketaan edelleen. Päivittelen taas jossain vaiheessa miten edistytään. Hieno koirahan tuo beussilainen on ja niin uskomattoman hyväntahtoinen ja älykäs, että eihän siitä voi tulla kuin hyvä. J

 
Solasin turkki on jälleen trimmattu. Se on niin helposti huopaantuva, että parempi näin, vaikka sitten laitetaankin toppamantteli päälle ulos myrskyyn ;)

 
..Ja enää ei voi nukkua lattialla, kun ei ole pehmusteita omasta takaa, vaan pikkuinen kiepsahtaa sohvalle syliin tai lusikkaan nukkumaan aina, kun mahdollista <3 Huom! Gavrun photo bomb :DD



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Murrosikäinen uros ja ihmisen pienuus

Onko sinulla murrosikäinen uroskoira, jonka kanssa kaikki ei juuri nyt mene nappiin? Vaikka ihan salee niistä edellisistäkin kasvoi ihan tervepäisiä koiria! Hautaatko parhaillasi päätäsi sohvatyynyihin kerätäksesi positiivista asennetta ja iloista mieltä seuraavaa hihnalenkkiä varten? Haluatko vertaistukea? No täältä sitä löytyy!

Kesä meni enimmäkseen töissä ja treenatessa yhteiskuntakelpoisuutta beussi kakaran kanssa. Mörköikä oli hirveän pelottava. Kaikki mahdollinen saattoi olla pelottavaa tai sitten ei. Osin siitä syystä sen fyysinen kunto tarkistettiin eläinlääkärissä säännöllisin väliajoin eikä onneksi koskaan mitään vikaa löytynyt.

Mutta olihan se.. Et voinut ennustaa, milloin 40kg reiden alapuolelle konsentroitua lihasta sai päähänsä paeta täyttä vauhtia jotain hirveää mörköä kadulla, jota et siis itse rekisteröinyt. Periksi ei annettu. Odotettiin, että koira rauhoittui ja käveli rauhallisesti ryntäilemättä ennen kuin jatkettiin matkaa. Reaktio vaimeni vaimenemistaan, kun tyyppi huomas, ettei kukaan muu kiinnitä asiaan huomiota. Hauis- ja reisilihakset siinä hihnasta pidellessä ainakin kasvoivat, jos nyt jotain yltiö positiivista haluaa tilanteessa nähdä. Gavran opetettiin muun muassa skeittailemaan etutassut laudalla, jolloin myös skeitti arkuus hävisi ja häntä heiluu aina kun näkee tämän aiemmin niin pelottavan, rämisevän esineen. :D

Nyt 13kk vanhana pelkotilat ovatkin onneksi takana päin, huh. Vaikka tottakai pojan juuri herännyt hormonitoiminta luo lisää haasteita arkeen.
 
Pieni tauko on välillä paikallaan jopa koirapuistossa


Jouduttiin välillä siirtämään tokoliikkeiden hiomista, kun murrosikäisen keskittymiskyky oli useimmiten aikalailla -2. Nyt ollaan kuitenkin jo takaisin TOKO tehoalkeet-kurssilla, tosin keskittyminen ja kontakti ovat kiinni tarkasta valmistautumisesta. Gavrua voi/pitää juoksuttaa noin puoli tuntia aamulla ja antaa vain puolet aamuruoasta, jos haluaa, että klo 17 kurssilla tämä arjen casanova jaksaa tehdä jotain muutakin kuin yrittää pitää kiinteää nenäkontaktia ruohomattoon. Vihjesanoja täytyisi toistaa lähes kokoajan, siihen ei aleta, joten välillä palataan pelkkään käsiohjaukseen, etteivät sanat kokisi inflaatiota. Myös lauman kummankin ihmiseläimen toimintaa koiran kanssa täytyy tarkistaa useamman kerran viikossa, että pysytään samalla sivulla. Nuorukainen näyttää ottavan kaikki löysät pois ja tarttuvan kaikkiin porsaanreikiin, mikäli me kaksi vaadimme eri käytöstä eri tilanteissa.





Täytyy kyllä tunnustaa, että hermot ovat olleet välillä koetuksella, kun uhmaakkuutta ja valikoivaa kuuroutta alkanut esiintyä enemmänkin. Itselläkin tietysti kaikkia työjuttuja ja siviilijuttuja jne juttuja mielessä ja sata muuta tekosyytä omalle ärsytykselle. Välillä tulisi paljon luonnollisemmin avauduttua koiralle päin naamaa kuin "iloisesti ja positiivisesti ohjattua se oikeaan toimintaan", jolloin tulee käännettyä oma pää poispäin ja kirottua koko härdelliä oraville, kävyille sekä pensasaidoille tai vaikka sille toiselle ihmiselle siinä onnellisessa tapauksessa, että ollaan samaan aikaan ulkona koirien kanssa. Välillä pääsee livahtamaan sihahtavat per******t ja "nyt oikeesti" sille koirallekin ja kyllä silloin hävettää. "Kyllähän minun tulisi tietää paremmin", kun muitakin aina muistutan siitä positiivisesta lähetymistavasta.. Huoh. Ja eikun makupala käteen ja uusiksi.

Hyvin usein kaikki 8kk työ tuntuu valuneen hukkaan, kunnes yks kaks kaunis päivä nuorukainen käyttäytyykin todella mallikaasti. Ja totta puhuen, onhan tuo todella rauhallinen ja kuuliainen ikäisekseen. Olen kuitenkin luovuttanut seesteisten hihnalenkkien suhteen ja kannan mukana kaikkia mahdollisia parhaita herkkuja, joilla syötän teinin possuksi joka kerta, kun menen ulos. Helpompaa ja vähemmän hermoja raastavaa ohjata sitä kävelemään nätisti lannanhajuisella mahapalalla kuin ilman. Ja kas kummaa koira on paljon motivoituneempi kuuntelemaan, mitä sinulla on sanottavana ihan muutenkin tällaisen session jälkeen. Itseensähän sitä saa mennä, jos homma ei aina skulaa.

Muuten elämä tässä laumassa on hyvin mukavaa. Kotona koirat ovat niin ihanan rauhallisia, tekevät pyydetyt asiat puolesta sanasta, häntä heiluu kovasti kummallakin ja yksinkin osaavat olla. Skypellä tosin vahditaan aina, että tiedetään, mitä siellä tapahtuu. Usein meidän ihmisten ollessa kotona karvakaverukset hengailevat parvekkeella kahdestaan nauttimassa auringonpaisteesta ja tuulesta, se aina hymyilyttää. :) Gerbiileilläkin on ollut helpompaa helteiden jälkeen ja pari söpöä poikuetta ollaan saatettu maailmalle. Itselle on jäänyt kauneimmat ja kivoimmat jatkamaan sukua sekä lisäämään söpöyttä elämään. Ihania pikku piipertäjiä ovat <3
 
Kerrosleipä!



Sólasin elämässä tapahtuu kummia. Ensinnäkin siltä lähti turkki. Olipas taas operaatio. Ihan mahdoton tuo villakoiran ja skotin karvasekoitus. Kaikki koneet hyytyvät siihen, loput leikkasin saksilla ja siistin tänä iltana vielä pienemmällä trimmerillä. Harkitsen jo pitäväni sen lyhyenä pysyvästi, mutta talven pakkaset vähän arveluttavat, vaikka sillä täytyy muutenkin pitää toppamanttelia kylmällä ilmalla. Gavru seuraili kaveriaan trimmauksen jälkeen pari päivää ihmetyksestä soikeana. Onhan koiran koosta hävinnyt leveyssuunnassa ainakin puolet taivaantuuliin. :D
 
Sólas ei välitä, mutta ei myöskään arvosta..

 
Siistimistä vaille saksittu


Agilityssa Sólas alkaa olla aika haka ja raaaakastaaaa esteitä ja silmukka ratoja ja niitä lannanhajuisia makupaloja tottakai. ;) Se on aina niin hyväntuulinen ja hupsu. Hassu koira :)

Nyt menenkin tankkaamaan sitä positiivista energiaa iltalenkkiä varten kermakahvin ja gerbiilin poikasten silittelyn avulla. Ja valikoin tottakai taas ne pahimmalle haisevat makupalat ja parhaat pallot avustamaan Gavrun impulssinhallinta harjoituksia. Mitäpä sitä ei noiden rakkaiden eteen tekisi. <3

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hellettä pittää

Venyy aina nämä blogin päivitykset. Enemmän sinne facebookiin tulee kirjoitettua jopa näitä koirajuttuja, vaikka tämän blogin piti olla se kanava, mitä kautta poitsujen kuulumisia levittelen.
Aika mahtava keli tällä hetkellä. Aurinko paistaa ja ukkonen jyrisee! Onneksi lähes kaikki on nykyään langatonta, niin ei tarvitse alkaa mielettömästi repimään johtoja seinistä. :D Jännä nähdä miten tuo äänien mörköilijä suhtautuu tähän tällä kertaa. Aiemmin ei ole edes huomannut ilotulituksia tai ukkosta.

Solas sai eilen toisen diplominsa agilitystä. Nyt on Agility jatko1 takana! Enpä olisi uskonut, että tuo fleguilija innostuu niin täydet ohjatusta harrastuksesta. Vaikka totta puhuen, onhan se aina vähän arpapeliä, onko koirasta tällä kertaa hauskempaa mennä sisälle putkeen vai hyppiä sen päällä. Tai kiivetäänkö A-este ylös asti vai tehdäänkö sen ympärillä hulvatonta kengurutanssia. Ohjaukset alkavat sujua eikä mahda olla pöytää ja ruutua lukuunottamatta yhtään estettä, mitä ei olisi käyty läpi. Ehdottomasti jatketaan harrastusta. 




Seuraavassa vähän huomioita agility-treeneistä vinttimixin kanssa:
Hyppyesteet on ihan lemppareita, muuri samoin, mutta rengas oli hankala aluksi. 
Sólas hyppää mieluummin enemmän ylöpäin kuin eteenpäin, joskus jopa sen puoltoista metriä paikaltaan, kaikilla neljällä jalalla, koska se on vaan "niiiiiiin hauskaaaaaa". Ensimmäinen hyppy renkaan läpi ei mennyt niinkuin strömsössä, luiseva selkäranka kosketti renkaan yläosaa, eikä se ollut herran mieleen. Saimme kuitenkin makupaloilla ja renkaan toiselta puolelta houkuttelemalla rauhoitettua ponnistusta niin, että lopulta tyyppi kekkas miten hypätään eteenpäin, ei vain ylöspäin.  
Putkesta mainitsinkin jo. Se opetettiin pikkuhiljaa lyhentämällä putki pari metriseksi ja sitten pikkuhiljaa pidentämällä ja lopuksi pientä mutkaa. Välillä menee kuin vettä vaan, mutta välillä sitten jäädään arpomaan putken suulle.
A-este on hankala, kun koiralla on niin pitkät raajat ja pitkä ruumis. Vaati useamman harjoituskerran ennen kuin Sólas tajusi ottaa vauhtia ja juosta ylös eikä aina vain yrittää hypätä esteen yläosaan. Nyt kuitenkin menee jo hienosti.
Puomi vaati aluksi hieman enemmän keskittymistä kapeutensa vuoksi. Onneksi Sloppy on ketterä ja nokkela jalkojensa kanssa ja nyt sekin mennään vauhdilla.
Keinua on opetettu todella tarkoin, ettei se pääse rymähtämään niin, että ison koiran takajalat levähtäisivät keinulta pois sivuille. Koulutusohjaaja on ollut toisessa päässä laskemassa keinua ensin koko matkalta, sitten antanut hieman vapaapudotusta ja saattanut toisen pään sievästi maahan, sen jälkeen laskenut alkumatkan ja antanut loppumatkan rymähtää. Hienosti on mennyt ja no Sólas nyt ei pienistä hetkahdakaan.
Pujottelu on myös haastava. Vinttikoiraosa pojan aivoista selkeästi miettii, miksi ihmeessä pitää mennä kepin toiselle puolelle, jos sieltä pitää tulla kohta takaisin ja sitten taas kiertää toiselle puolelle. Onneksi valtaisien kehujen, makupalojen ja innostamisen seurauksena lyhyellä matkalla se menee kuitenkin jo todella hyvin. 
Ohjauksen suhteen saa itse olla todella tarkka, koska Sólas tulkitsee asioita usein miten itse parhaaksi näkee eikä jaksa toistoja loputtomiin. 

Gavrun kanssa ollaan treenattu TOKO-liikkeistä lähinnä pysähtymistä liikkeestä ja asennonvaihtoja. Perusasento toimii, samoin paikallaolo istu, maahan ja seiso käskyillä on todella varma, vaikka menen pois näkyvistä ja muut hääräisivät ympärillä ja seuraaminen käännöksineen upeasti alle kymmenen askeleen pätkillä. Siitä siis pikkuhiljaa pidentämään matkaa. 


Ainoa hidaste tällä hetkellä on oikeastaan nämä helteet, kun beussilainen on niin kuumissaan suurimman osa vuorokautta, ettei jaksa keskittyä tokoilemiseen. Ollaan siis yhdistetty treenit aamujuoksuihin koirapuistossa klo 5-7 välillä, kun on vielä suht viileää. Palkataan kaikki liikkeet ja paikallaolemiset pallonheitolla/damin vedolla, jolloin koira jaksaa keskittyä aivan äärimmäisen hyvin ja juoksee kunniakierrokset innoissaan pallo suussa, joten saa samalla liikuntaakin. Välillä Sólas innostuu takaa-ajoon ja sillon mennään superkovaa vauhtia. 
Kummallekin teetetään myös tasapainoharjoituksia eri asennoissa kivien ja penkkien päällä ja siitä on ollut hyötyä Sólasille tasapainon kanssa ja Gavru on siinä sivussa tullut alkeisopetettua "merkille" kun osaa irtautua kivelle käskyllä ja siihen asentoon, mihin käsketään.

Beussin murkkuiästä:
Gavrulla ollut hieman hankalaa sosiaalisen kanssakäymisen kanssa tässä viimeaikoina. Esti Sólasia koko ajan vartalollaan ulos lähdettäessä, töni sohvalta alas ja ensimmäistä kertaa murahti kongin päältä, kun Sólas söi. Samana päivänä Gavru myös syöksyili hihnassa muiden koirien perään ja vaikutti uhmakkaalta ja hieman hermostuneelta, jos Sólas sai huomiota. Puutuin asiaan heti.
Estämisestä meni oikeus olla näköyhteydessä, kun Sólasille laitettiin hihna. Eli joutui kuuntelemaan toimitusta toisen huoneen puolelta, jonne oli ohjattu odottamaan. Sohvalta tönimisestä meni oikeus olla sohvalla tai sen läheisyydessä, kun Sólas oli siinä meidän kanssa. Ruoan päältä murahtamisesta meni oikeus olla näköyhteydessä, kun Sólas söi. Eli taas käskyllä toiseen huoneeseen odottamaan ja kun tuli tilaan ei saanut mennä tarkastamaan mitä oli syöty, vaan joutui hillitsemään itsensä ja vasta rauhoituttuaan sai oman ruokansa. Kertaakaan siihen ei tarvinnut koskea tai edes kovasti komentaa. Menetettyään etuoikeuden toisensa jälkeen pentu huomasi kahdessa päivässä, että pomottelu ei kannata ja asettui hyvin taas omalle paikalleen, rauhoittui hihnassakin paljon eikä ahdistele Sólasia. Ovat olleet työpäiviä kahdestaan kotona eikä niiden välillä ole ollut mitään ongelmia. Siitä ei kuitenkaan tullut sen passiivisempi eikä alistuvaisempi muuten.
Mörköily on helpottanut valtavasti, enää pelkäämisen kohteina on kovaääniset juoksevat ihmiset ja skeittilaudat, jotka ovat ihan selkeästi paholaisen kätyreitä. Seuraavaksi hankinnassa siis skeittilauta ja opetan tuon murkun skeittaamaan, eihän tässä muu auta. ;) Tai no todellisuudessa ihan ajattelin naksuttimen ja makupalojen kanssa totuttaa lautaan ja sitten sen ääneen. Katsotaan miten onnistuu.

Murkkuikäisen väsyttäminen onkin sitten erijuttu. Kutsun strategiaa nimellä pyhä kolminaisuus: 
1. aamulla ja illalla vapaanajuoksua noin 45-60min kerrallaan 
2. tottelevaisuuskoulutusta 1-2krt päivässä 
3. Ruoka aivötyöskentelyn takana. 

1.-2. Aamulla koirat siis saavat kunnon annoksen vapaata liikuntaa ja aivotyötä koirapuistossa ja jaksavat nukkua iltapäivään kunnes pääsevät tarpeilleen ja illalla pääsevät jälleen juoksemaan vapaana, yleensä koirapuistoon, jos siellä ei ole muita. Illalla koulutusta tehdään vähemmän.
3. Kaikki ruoka syötetään aktivointipalloista, aktivointipeleistä ja kongeista sekä koulutuksen yhteydessä, joten joutuu tekemään töitä ruokansa eteen. 

Aamuisin sisälle tullessa valelen kummankin koiran kyljistä alaspäin viileällä vedellä ja se rauhoittaa nuorempaa todella paljon. Meillä on myös uusi vahingossa keksitty aktivointilelu, jääpalat vesikupissa. Kerran, pari viikossa käydään näyttäytymässä kaupungilla hiljaisena aikana ja välillä pojat pääsevät mukaan esim kampaajallekin.
@88bubbles

Näillä mausteilla kumpikin koira pysyy tyytyväisenä ja on helppo käsitellä. 

Hihnalenkkejä harrastetaan todella harvoin, ettei suurenrodun pennun kehitys häiriintyisi ja onhan koiristakin tottakai mukavampaa leikkiä ja juosta irti kuin löntystää hihnassa. Itse sitä kaipailisi tietysti jo lenkkipolkujakin.

Nyt alussa mainitsemani ukkonen alkaa olla ohi ja Gavru on nostanut päätä kolme kertaa ja vaihtanut nukkumapaikkaa kaksi kertaa koko aikana, joten tuollaiset hirveät paukkeet ja rätinät eivät näköjään ole sitten mörköilyn arvoisia. :)

torstai 8. toukokuuta 2014

Harrastuskoiria ja gerbiili-invaasio

Pitkästä aikaa vähän päivitystä! 

Beaucelainen on kasvanut kovasti ja venynyt noin mittoihin säkä 70 cm, paino 38kg. Ikää kohta 10kk, eli hieman isompi on kuin odotettiin. Ihana rakkaus pakkaus, jolle on ehtinyt valitettavasti ympäristö tehdä tepposensa pari kertaa ja niitä henkisiä ja fyysisiä kolauksia ollaan kuntoutettu urakalla pois. Nyt itsetunto on palannut ja sitä myötä myös hieman käskyjen kyseenalaistamista huomattu välillä. Muuten kuitenkin kaikin puolin ihana rakkauspakkaus suurella sydämellä.

Töihinkin on kakru päässyt mukaan, kun päivä olisi venynyt turhan pitkäksi yksin kotosalla. Yllätti jopa rauhallisuudellaan ja tottelevaisuudellaan.


Aloitettiin Sólasin kanssa agilitykurssi, josta karvapallo nauttii suunnattomasti. Kaikki pomppiminen ja putkeen sukeltaminen tapahtuu omalla persoonallisella tyylillä ja vauhdilla. :D


Gavrun kanssa aloitettiin puolestaan TOKO:n alkeet. Kummallakin karvakuonolla mennyt hienosti harrastuksissa. Gavru erityisesti on hyvin työmotivoitunut. Näyttelyharjoituksetkin ja paikallaan seisominen kopeloitavana alkavat mennä ihan ok.



Meille on tullut myös muuta perheenlisäystä muutaman uuden gerbiilin ja gerbiilivauvojen muodossa. Ihania pikku piipertäjiä ovat ja koiratkin ovat jo tottuneet niihin onneksi. Katselevat välillä menoa terrassa kuin mini BB:tä.

 


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Talven riemuja

Niinhän se vatsatauti iski sitten allekirjoittaneeseenkin ja pariin viikkoon en ole oikein pystynyt hoitamaan muita asioita kuin pakolliset ulkoilut koirien kanssa. Onneksi pentu on niin tottelevainen, että sen voi päästää irti missä vaan ja aina tulee kutsuttaessa luo. Sólasin ulkoiluttaminen vaatiikin sitten enemmän päänvaivaa.

 
Ihana pomppa mantteli pitää lämpimänä :)


 
Sólas on saanut nuoremmankin innostumaan kepin vedosta ja pientä saalisvietin heräämistä olisi ehkä havaittavissa :))
 
Tällä viikolla ovat lelut saaneet jo vähän enemmän kyytiä. :)
 
Uni yllätti pienen beauceronin kesken leikin. <3

Kasvattajalla pennun kutsumanimenä käytetty Ressu on pikkuhiljaa muuttunut lempinimeksi Gavru. Serbian kielellä sana Gavran tarkoittaa korppia/korpinmustaa. Kiiltävän musta turkki ja rauhallinen, vahva luonne lienee olleet inspiraationa. Ressuakin tulee kyllä käytettyä varsinkin silloin, kun pennun huomio on vahvasti muualla kuin pitäisi. Harvoin käytettynä tehoaa hyvin huomion saamiseen. J
 
Vedenjuominen on hauskaa, vaikka ei olisi niin janokaan. ;) 

 
Random kuva, mutta oli jotenkin söpö.

 
Sunnuntainen kahvilakierros alkaa jo muodostua perinteeksi. Tänään tarjottiin Latten kylkeen kummallekin koiralle oma vesikuppi @Mbar



Pojat punnittiin tällä viikolla MeVetissä rokotuksen yhteydessä Sólasin painaessa vähän vajaa 32kg ja Gavrun n. 26,5kg. Voi miten hienosti pieni käyttäytyi. Makasi jaloissa rauhallisesti ja antoi eläinlääkärin tutkia itsensä lipaisten samalla uutta tuttavuutta kasvoista. J Rokotusta ei edes huomannut eikä siitä tullut mitään komplikaatioita. 

Eilen vierailin kaverini valmistujaisissa ilman koiria ja no.. Pojat olivat auttaneet purkamaan talvivaatteita pahvilaatikosta. Löysin apulaiset nukkumassa häpeilemättömästi nautiskellen mukavan lämpimillä turkiksilla.



Sólasille elämä on hymyillyt kevätauringon lailla, kunnes tuli jälleen pesupäivän aika. Perusteellinen harjaus, kampaus, shampoopesu, hoitoaineen levitys ja vaikutusaika, puolituntia pyyhkeisiin käärittynä kylpyhuoneessa ja föönaus aiheuttivat ihan selvästi passiivisaggressiivista käyttäytymistä. Poitsu ei totellut suunnilleen mitään käskyjä noin vuorokauteen toimenpiteiden jälkeen.

 
Juoskaa! Vesikidutusta!

 

 
I'm going to my happy place...

 
Sólas ei arvosta kukkaistuoksuja ja pörröistä ulkonäköä niin paljon kuin ihmisensä.




TOKOILUA
Hyvä puoli kotona sairastamisessa on ollut se, että on ollut aikaa tutustua pentuun ja ollaan ehditty paneutua haastavaksi paljastuneeseen TOKO:n perusasentoon. Kontakti on pennulle niin mieluisa juttu, että ei millään malttaisi jäädä sivulle jalan viereen istumaan vaan heilauttaa takaruumiinsa aina viime hetkellä sivulle, että näkisi kasvoni paremmin. 
Tehtiin sivulle istumista jonkin aikaa seinän vieressä, sitten sohvan, sohvapöydän jne vieressä ja alku näytti lupaavalta. Kuitenkin joka kerta, kun tilaa oli, heilautti itsensä irti jalasta ja muutenkin huomasin nojailevan lähellä oleviin esineisiin. Parin viikon makupalalla johdattelun jälkeen totesin, ettei se auta mitään, ei osu koskaan oikeaan kohtaan, että pääsisi palkitsemaan. Johdatus pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta oikeaan suuntaankaan ei toiminut, kun nimenomaan vältti olemasta ihan jalan vieressä ja yritti nähdä silmiin koko ajan. Aika helposti väistää ihmistä, eikä ole hirveän oma-aloitteinen. Koiran hämmentyessä päätin, että meni sitten ojasta allikkoon tai ei, suunnitelmaa on muutettava.

Uusi lähestymis tapa: johdata koira makupalalla viereen seisomaan niin kuin ennenkin, mutta ennen kuin se alkaa istumaan silitä painokkaasti vasemalla kädellä koiraa niin, että se hellästi ohjaten painautuu jalkaa vasten. Jalan ja kyljen kosketuksesta nami suuhun. Aluksi yritti väistää, mutta kohta huomasi, että onpas mukavaa olla paijailtavana ja saa namiakin. Kun mielellään tulee tarjoamaan kylkeä jalkaa vasten, mennään eteenpäin. 
Seuraavaksi hitaasti koiran pään vasemmalta puolelta nostan namikättä niin, että painuu istumaan samalla rapsutellen vasemmasta kyljestä ja hellästi ohjaten pidän koiraa vasten omaa vasenta jalkaa. Pari varovaista yritystä ja hiffas jutun! Ja aivan räjähtävän ylitsevuotavat kehut päälle. 
Nyt kiepsahtaa supermielellään istumaan jalkaani vasten ja tänä aamuna istui jo suorassa nojaamatta jalkaani, mitä hihkuin itsekseni, onnellisen ylpeänä pienestä. J 
Ehkä se siis tästä taas lähtee edistymään. On noilla kyllä niin erilaiset metkut jokaisella. 

 
Koirien nukkumisasennot jaksavat aina vaan hämmästyttää. Miten tämä voi olla edes teoriassa mahdollista?