Syysaurinkoa sateen keskellä

Jihuu! Onnistumisia!

Vaati paljon oman käyttäytymisen miettimistä meiltä ihmisiltä, kunnes pääsimme jyvälle tilanteista, jotka stressaavat pientä beauceronia. Kaikki kotona äksyileminen aamuisin ja kinaaminen ihmisten välillä, se liian jyrkästi komennettu "pois" koirille ja jokainen uhkaava, kiukkuinen ele koirien välittömässä läheisyydessä nostettiin tapetille ja lyötiin kättä päälle, että kokeillaan viikko pelkkää positiivista ilmapiiriä, ohjaamista ja palkitsemista. 

Kertaus on opintojen äiti :) Kyllä ollaan kovasti opiskeltu.

Kaksi kertaa olen voimieni riittämättömyyttä joutunut tarraamaan poskista kiinni, kun penska on villiintynyt hihnassa flexissä olevan koiran syöksyessä meidän koiria päin, enkä uhkaavassa tilanteessa saanut kontaktia äänillä tai makupaloilla itseeni. Pari kertaa todella selkeästi artikuloitu vaativampi "rauhoitu" käsky on ollut paikallaan sisällä, kun tassuvamman aiheuttama vapaanajuoksukielto vie penskan ylikierroksille. 

 

Eläinten hyllyssä oli edullisempaa, mutta katsokaa nyt näitä värejä ihmisten puolella!

Aika usealla tutulla ja vieraalla koiralla on nyt tassuja paketissa. Pari koiraa on Suomessa jo menehtynytkin valtimoiden ja jänteiden katketessa. Ihan pelottaa päästää poikia juoksemaan mihinkään. Gavrun vamma tuli koirapuistossa!

Hassua on, että Gavru syöksyi innoissaan pää edellä töttörööhön, kunnes repi sen tänään kappaleiksi,  kun oltiin apteekissa ostamassa tassuun lisää sidetarpeita. Ulkona jalka on paketissa, mutta sisällä saa tuulettua, että paranisi nopeammin. Harmi vain kun kumpikin karvakuono tykkää kovasti hoitaa omia ja toisten haavoja.

Olemme kumpikin nauttineet suuresti koiran jatkuvasta kehumisesta ja palkitsemisesta. Mieheltäkin pääsi suusta, että tämähän on oikeastaan hauskaa ja paljon stressittömämpää kuin pakotteiden käyttö. :) Ja koiran hallittavuus on helpottanut todella paljon ihan jo ensimmäisten päivien aikana. Kamppausliike tulee penskalta harvemmin, mutta täysin sitä ei ole vielä saatu pois.

Pojat reippaina :)

Ja vähemmän reippaina. :) Ei tarvinne mainita, että olen juuri herännyt tuosta samasta kasasta poikien kanssa.

Back to basics

 

Sólas on nyt suorittanut agilityn alkeis-, jatko1- ja jatko 2 kurssit. Seuraavalla viikolla alkaa agilityn jatkuva ryhmä, jolla jatketaan sitten harjoituksia. Toinen on aivan fiilingeissä pomppimisesta, että lauantain treenit on kyllä itsellekin viikon kohokohta :)))

Kyllähän se on niin, että kyllähän se 13kk nuori, pehmeä ja puolivuotiaana hieman traumatisoitunut beauceronuros ei ole se helpoin vaihtoehto edes noin kymmenenneksi koiraksi. Ihan sama tuntuu olevan kuinka paljon tietää ja osaa ja on noita kouluttanut. Helppoa tämän kanssa ei tällä hetkellä ole.

Penskan uusin lempijuttu hihnassa on: kaksi askelta vierellä, syöksy, 270 asteen pyörähdys ihmisen eteen ja jalkoihin. Huoh. Mihin tämä erikoinen venkoileminen juontaa juurensa, ei ole vielä selvillä. Ylivoimaisesti vaativinta itselle ja koiralle on pennelin impulssien hallitsemattomuus. Ja kyllä, sitä malttia ja luopumista treenataan paaaljon. En uskalla edes viedä loppuun asti ajatusta "mitä jos sitä ei olisi yhtään koulutettu..."

Pelkoja ei niinkään pahana enää ole. Pientä äänten ja nopean liikkeen säikkymistä, mikä on mennyt aika pitkälle ohi sillä, että pysähtyy vähäeleisesti ja koiraa kehuu hiljaa kannustaen, kun se on paikoillaan rauhallisena ja katsoo arveluttavaa asiaa.
Naapurin lapset muistavat kuitenkin aina lisätä jännitystä peliin (takapakkia kuntoutumiseen) heittelemällä koiria jalkapalloilla ja kävelemällä vierelle ja juosten sitten kohdalla kiljuen pakoon.. Että mä joku päivä vielä.. Koirien takia yritän pysyä rauhallisena ja huokaista syvään, vaikka olisihan tuossa oiva (osin tarvittavakin) rako avautumiselle.
Samoin noin 80 prosenttia kaikista kohtaamistamme koirista räyhää pitkässä hihnassa kuin viimeistä päivää ja vain 20 prosenttia ihmisistä hihnan toisessa päässä puuttuu asiaan millään lailla ja usea niistäkin vain puhelee koiralle kehuvaan sävyyn. Toinen huoh.
Yritä nyt siinä sitten itse muka jotakin järkevää saada aikaan tuon tempoilevan murkun kanssa. Meidän koirat ovat jo aika vakuuttuneita siitä, että kaikki vieraiden laumojen koirat ovat ihan sekopäitä ja aggressiivisia. Eilen haukahdettiin ensimmäisen kerran autossa ja puistossa ohimenevälle koiralle. Puiston aidan toisella puolella oli kyllä kaksi täyttäpäätä rähisevää fifiä ja autosta nähtiin tuttu treenikaveri. Maalle muutto on käynyt mielessä useamminkin..

Siippakin lähes luovutti tänään elämän hallinnan korkeammille voimille, kun beussi ei osannut lainkaan kävellä hihnassa ja nartun hajuista intoutuneena kuseskeli mihin sattuu, jo aika läheisessä kontaktissa housunlahkeeseen.

Aloin miettiä, että suurin haaste tässä on meidän ihmisten asenne ja stressitason nousu muillakin elämän osa-alueilla, kun on paljon töitä, eri työajat ja aika paljon kaikkea vakavaakin tapahtuu ympärillä. Joten ei muuta kuin nuoremman koulutussuunnitelma uusiksi ja itse kokoama luento koiran käyttäytymisestä ja oppimisesta kummankin luettavaksi!

 

Merkille lähetys pallopalkalla kolmen eri merkin välillä on ehkä parasta! Ja mikäs siinä, kyllähän mä teiniä juoksutan, kun kerran niin innoissaan on. Kivasti väsähtää energiapakkaus siinä treenissä ;)

Onneksi kotona ollaan kunnolla työpäivät ja muutenkin rauhallisesti, paitsi kun on lenkille lähdön aika. Silloin penskaa saa ohjata useamman kerran istumaan rauhassa odottamaan hihnaa. Mutta kotona siis kaikki hyvin, luojan kiitos. Joten eihän tässä täys kaaos ole päällä.

Itsekritiikkiä piti pistää roimasti kehiin:

Aika usein varsinkin jalkoihin syöksyn yhteydessä tulee toruttua koiraa tiukasti ja se EI kyllä ihan oikeasti johda parempaan lopputulokseen. Tässä sen saa taas todeta, mitä muillekin jaksaa sanoa. Rangaistus, oli se toru, hihnasta kiskominen tai vielä pahempaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa, ei johda mihinkään muuhun kuin koiran hämmentymiseen ja siihen, ettei se enää tarjoa haluttuakaan toimintoa, koska yrittää välttää rankaisua. Ainoa fyysinen puuttuminen, mikä on todettu hyväksi, on rauhoittaminen ottamalla poskista kiinni ja puhumalla hiljaisella äänellä. Niin moni puhuu Cesar Milanin oppien puolesta, että olen kokeillut sitä perhanan tökkimistäkin jälleen, mutta niin kuin jo aiemmin totesin useamminkin, se ei toimi pehmeälle koiralle jatkuvana korjausvälineenä. Joskus nartun hajujen lumoaman uroksen huomion herättämiseen se on ihan ok, mutta ei muuten. Eikä koskaan uhkaavassa tilanteessa ole kuin haitaksi.

Tänään olen uhrannut illan kaiken jo moneen kertaan opitun kertaamiseen ja kyllästänyt itseni positiivisen vahvistamisen hyödyistä ja rankaisun vahingollisuudesta.

Tällaisen tekstin löysin koirankoulutus suunnitelmastani. En muista mistä otettu, mutta niin hyvin jäsennelty, että laitan sen tännekin.

"Sekä positiivisen vahvistamisen että pakotteiden ja positiivisen rankaisun yhdistämisellä koulutuksessa on monia haittapuolia. Ensinnäkin palkkioiden vaikutus vähenee, sillä jos koira kokee liian usein epämiellyttäviä asioita koulutustilanteessa se voi yksinkertaisesti keskittyä rangaistusten välttelyyn niin intensiivisesti, että ei enää kykene työskentelemään palkkioiden eteen täydellä teholla. Yksi tärkeimmistä koiran positiivisen kouluttamisen suurimmista hyödyistä on se, että koiralle voi tehokkaasti kertoa, että se teki väärin, pidättämällä palkkion. Palkkion poistolla eli negatiivisella rangaistuksella (P-) tarkoitetaankin tilannetta, jossa koira aiheuttaa omalla toiminnallaan jonkin mukavan elementin poistumisen tilanteesta. Kun koira toimii ei-toivotulla tavalla, se menettää mahdollisuutensa saavuttaa tavoittelemansa palkkio. Ja jos sen sijaan yhdistetään palkkion ja pakotteiden käyttö, ei palkkion pidättäminen ole enää yhtä tehokas koulutuskeino osoittaa koiralle sen käytöksen/toiminnan olleen väärä."

POW! Muistetaanpas tämä!

Eli nyt karsitaan vielä enemmän kaikenlaista epähuomiossakin annettua rankaisua pois, lisätään edelleen koulutusta oikealla paikalla kävelyyn, naksutin jälleen käteen ja sekoitus parhaita koiranameja sekä vinkulelu taskuun. Varailen aikoja kivojen koirakavereiden kalentereihin yhteisille metsä/peltolenkeille ja ihmisiin sosiaalistamista jatketaan edelleen. Päivittelen taas jossain vaiheessa miten edistytään. Hieno koirahan tuo beussilainen on ja niin uskomattoman hyväntahtoinen ja älykäs, että eihän siitä voi tulla kuin hyvä. J

 

Solasin turkki on jälleen trimmattu. Se on niin helposti huopaantuva, että parempi näin, vaikka sitten laitetaankin toppamantteli päälle ulos myrskyyn ;)

 

..Ja enää ei voi nukkua lattialla, kun ei ole pehmusteita omasta takaa, vaan pikkuinen kiepsahtaa sohvalle syliin tai lusikkaan nukkumaan aina, kun mahdollista <3 Huom! Gavrun photo bomb :DD