Kesä meni enimmäkseen töissä ja treenatessa yhteiskuntakelpoisuutta beussi kakaran kanssa. Mörköikä oli hirveän pelottava. Kaikki mahdollinen saattoi olla pelottavaa tai sitten ei. Osin siitä syystä sen fyysinen kunto tarkistettiin eläinlääkärissä säännöllisin väliajoin eikä onneksi koskaan mitään vikaa löytynyt.
Mutta olihan se.. Et voinut ennustaa, milloin 40kg reiden alapuolelle konsentroitua lihasta sai päähänsä paeta täyttä vauhtia jotain hirveää mörköä kadulla, jota et siis itse rekisteröinyt. Periksi ei annettu. Odotettiin, että koira rauhoittui ja käveli rauhallisesti ryntäilemättä ennen kuin jatkettiin matkaa. Reaktio vaimeni vaimenemistaan, kun tyyppi huomas, ettei kukaan muu kiinnitä asiaan huomiota. Hauis- ja reisilihakset siinä hihnasta pidellessä ainakin kasvoivat, jos nyt jotain yltiö positiivista haluaa tilanteessa nähdä. Gavran opetettiin muun muassa skeittailemaan etutassut laudalla, jolloin myös skeitti arkuus hävisi ja häntä heiluu aina kun näkee tämän aiemmin niin pelottavan, rämisevän esineen. :D
Nyt 13kk vanhana pelkotilat ovatkin onneksi takana päin, huh. Vaikka tottakai pojan juuri herännyt hormonitoiminta luo lisää haasteita arkeen.
Pieni tauko on välillä paikallaan jopa koirapuistossa
Jouduttiin välillä siirtämään tokoliikkeiden hiomista, kun murrosikäisen keskittymiskyky oli useimmiten aikalailla -2. Nyt ollaan kuitenkin jo takaisin TOKO tehoalkeet-kurssilla, tosin keskittyminen ja kontakti ovat kiinni tarkasta valmistautumisesta. Gavrua voi/pitää juoksuttaa noin puoli tuntia aamulla ja antaa vain puolet aamuruoasta, jos haluaa, että klo 17 kurssilla tämä arjen casanova jaksaa tehdä jotain muutakin kuin yrittää pitää kiinteää nenäkontaktia ruohomattoon. Vihjesanoja täytyisi toistaa lähes kokoajan, siihen ei aleta, joten välillä palataan pelkkään käsiohjaukseen, etteivät sanat kokisi inflaatiota. Myös lauman kummankin ihmiseläimen toimintaa koiran kanssa täytyy tarkistaa useamman kerran viikossa, että pysytään samalla sivulla. Nuorukainen näyttää ottavan kaikki löysät pois ja tarttuvan kaikkiin porsaanreikiin, mikäli me kaksi vaadimme eri käytöstä eri tilanteissa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että hermot ovat olleet välillä koetuksella, kun uhmaakkuutta ja valikoivaa kuuroutta alkanut esiintyä enemmänkin. Itselläkin tietysti kaikkia työjuttuja ja siviilijuttuja jne juttuja mielessä ja sata muuta tekosyytä omalle ärsytykselle. Välillä tulisi paljon luonnollisemmin avauduttua koiralle päin naamaa kuin "iloisesti ja positiivisesti ohjattua se oikeaan toimintaan", jolloin tulee käännettyä oma pää poispäin ja kirottua koko härdelliä oraville, kävyille sekä pensasaidoille tai vaikka sille toiselle ihmiselle siinä onnellisessa tapauksessa, että ollaan samaan aikaan ulkona koirien kanssa. Välillä pääsee livahtamaan sihahtavat per******t ja "nyt oikeesti" sille koirallekin ja kyllä silloin hävettää. "Kyllähän minun tulisi tietää paremmin", kun muitakin aina muistutan siitä positiivisesta lähetymistavasta.. Huoh. Ja eikun makupala käteen ja uusiksi.
Hyvin usein kaikki 8kk työ tuntuu valuneen hukkaan, kunnes yks kaks kaunis päivä nuorukainen käyttäytyykin todella mallikaasti. Ja totta puhuen, onhan tuo todella rauhallinen ja kuuliainen ikäisekseen. Olen kuitenkin luovuttanut seesteisten hihnalenkkien suhteen ja kannan mukana kaikkia mahdollisia parhaita herkkuja, joilla syötän teinin possuksi joka kerta, kun menen ulos. Helpompaa ja vähemmän hermoja raastavaa ohjata sitä kävelemään nätisti lannanhajuisella mahapalalla kuin ilman. Ja kas kummaa koira on paljon motivoituneempi kuuntelemaan, mitä sinulla on sanottavana ihan muutenkin tällaisen session jälkeen. Itseensähän sitä saa mennä, jos homma ei aina skulaa.
Muuten elämä tässä laumassa on hyvin mukavaa. Kotona koirat ovat niin ihanan rauhallisia, tekevät pyydetyt asiat puolesta sanasta, häntä heiluu kovasti kummallakin ja yksinkin osaavat olla. Skypellä tosin vahditaan aina, että tiedetään, mitä siellä tapahtuu. Usein meidän ihmisten ollessa kotona karvakaverukset hengailevat parvekkeella kahdestaan nauttimassa auringonpaisteesta ja tuulesta, se aina hymyilyttää. :) Gerbiileilläkin on ollut helpompaa helteiden jälkeen ja pari söpöä poikuetta ollaan saatettu maailmalle. Itselle on jäänyt kauneimmat ja kivoimmat jatkamaan sukua sekä lisäämään söpöyttä elämään. Ihania pikku piipertäjiä ovat <3
Kerrosleipä!
Sólasin elämässä tapahtuu kummia. Ensinnäkin siltä lähti turkki. Olipas taas operaatio. Ihan mahdoton tuo villakoiran ja skotin karvasekoitus. Kaikki koneet hyytyvät siihen, loput leikkasin saksilla ja siistin tänä iltana vielä pienemmällä trimmerillä. Harkitsen jo pitäväni sen lyhyenä pysyvästi, mutta talven pakkaset vähän arveluttavat, vaikka sillä täytyy muutenkin pitää toppamanttelia kylmällä ilmalla. Gavru seuraili kaveriaan trimmauksen jälkeen pari päivää ihmetyksestä soikeana. Onhan koiran koosta hävinnyt leveyssuunnassa ainakin puolet taivaantuuliin. :D
Sólas ei välitä, mutta ei myöskään arvosta..
Siistimistä vaille saksittu
Agilityssa Sólas alkaa olla aika haka ja raaaakastaaaa esteitä ja silmukka ratoja ja niitä lannanhajuisia makupaloja tottakai. ;) Se on aina niin hyväntuulinen ja hupsu. Hassu koira :)
Nyt menenkin tankkaamaan sitä positiivista energiaa iltalenkkiä varten kermakahvin ja gerbiilin poikasten silittelyn avulla. Ja valikoin tottakai taas ne pahimmalle haisevat makupalat ja parhaat pallot avustamaan Gavrun impulssinhallinta harjoituksia. Mitäpä sitä ei noiden rakkaiden eteen tekisi. <3
