Talven riemuja

Niinhän se vatsatauti iski sitten allekirjoittaneeseenkin ja pariin viikkoon en ole oikein pystynyt hoitamaan muita asioita kuin pakolliset ulkoilut koirien kanssa. Onneksi pentu on niin tottelevainen, että sen voi päästää irti missä vaan ja aina tulee kutsuttaessa luo. Sólasin ulkoiluttaminen vaatiikin sitten enemmän päänvaivaa.

 

Ihana pomppa mantteli pitää lämpimänä :)

 

Sólas on saanut nuoremmankin innostumaan kepin vedosta ja pientä saalisvietin heräämistä olisi ehkä havaittavissa :))

 

Tällä viikolla ovat lelut saaneet jo vähän enemmän kyytiä. :)

 

Uni yllätti pienen beauceronin kesken leikin. <3

Kasvattajalla pennun kutsumanimenä käytetty Ressu on pikkuhiljaa muuttunut lempinimeksi Gavru. Serbian kielellä sana Gavran tarkoittaa korppia/korpinmustaa. Kiiltävän musta turkki ja rauhallinen, vahva luonne lienee olleet inspiraationa. Ressuakin tulee kyllä käytettyä varsinkin silloin, kun pennun huomio on vahvasti muualla kuin pitäisi. Harvoin käytettynä tehoaa hyvin huomion saamiseen. J

 

Vedenjuominen on hauskaa, vaikka ei olisi niin janokaan. ;) 

 

Random kuva, mutta oli jotenkin söpö.

 

Sunnuntainen kahvilakierros alkaa jo muodostua perinteeksi. Tänään tarjottiin Latten kylkeen kummallekin koiralle oma vesikuppi @Mbar

Pojat punnittiin tällä viikolla MeVetissä rokotuksen yhteydessä Sólasin painaessa vähän vajaa 32kg ja Gavrun n. 26,5kg. Voi miten hienosti pieni käyttäytyi. Makasi jaloissa rauhallisesti ja antoi eläinlääkärin tutkia itsensä lipaisten samalla uutta tuttavuutta kasvoista. J Rokotusta ei edes huomannut eikä siitä tullut mitään komplikaatioita. 

Eilen vierailin kaverini valmistujaisissa ilman koiria ja no.. Pojat olivat auttaneet purkamaan talvivaatteita pahvilaatikosta. Löysin apulaiset nukkumassa häpeilemättömästi nautiskellen mukavan lämpimillä turkiksilla.

Sólasille elämä on hymyillyt kevätauringon lailla, kunnes tuli jälleen pesupäivän aika. Perusteellinen harjaus, kampaus, shampoopesu, hoitoaineen levitys ja vaikutusaika, puolituntia pyyhkeisiin käärittynä kylpyhuoneessa ja föönaus aiheuttivat ihan selvästi passiivisaggressiivista käyttäytymistä. Poitsu ei totellut suunnilleen mitään käskyjä noin vuorokauteen toimenpiteiden jälkeen.

 

Juoskaa! Vesikidutusta!

 

 

I'm going to my happy place...

 

Sólas ei arvosta kukkaistuoksuja ja pörröistä ulkonäköä niin paljon kuin ihmisensä.

TOKOILUA

Hyvä puoli kotona sairastamisessa on ollut se, että on ollut aikaa tutustua pentuun ja ollaan ehditty paneutua haastavaksi paljastuneeseen TOKO:n perusasentoon. Kontakti on pennulle niin mieluisa juttu, että ei millään malttaisi jäädä sivulle jalan viereen istumaan vaan heilauttaa takaruumiinsa aina viime hetkellä sivulle, että näkisi kasvoni paremmin. 
Tehtiin sivulle istumista jonkin aikaa seinän vieressä, sitten sohvan, sohvapöydän jne vieressä ja alku näytti lupaavalta. Kuitenkin joka kerta, kun tilaa oli, heilautti itsensä irti jalasta ja muutenkin huomasin nojailevan lähellä oleviin esineisiin. Parin viikon makupalalla johdattelun jälkeen totesin, ettei se auta mitään, ei osu koskaan oikeaan kohtaan, että pääsisi palkitsemaan. Johdatus pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta oikeaan suuntaankaan ei toiminut, kun nimenomaan vältti olemasta ihan jalan vieressä ja yritti nähdä silmiin koko ajan. Aika helposti väistää ihmistä, eikä ole hirveän oma-aloitteinen. Koiran hämmentyessä päätin, että meni sitten ojasta allikkoon tai ei, suunnitelmaa on muutettava.

Uusi lähestymis tapa: johdata koira makupalalla viereen seisomaan niin kuin ennenkin, mutta ennen kuin se alkaa istumaan silitä painokkaasti vasemalla kädellä koiraa niin, että se hellästi ohjaten painautuu jalkaa vasten. Jalan ja kyljen kosketuksesta nami suuhun. Aluksi yritti väistää, mutta kohta huomasi, että onpas mukavaa olla paijailtavana ja saa namiakin. Kun mielellään tulee tarjoamaan kylkeä jalkaa vasten, mennään eteenpäin. 
Seuraavaksi hitaasti koiran pään vasemmalta puolelta nostan namikättä niin, että painuu istumaan samalla rapsutellen vasemmasta kyljestä ja hellästi ohjaten pidän koiraa vasten omaa vasenta jalkaa. Pari varovaista yritystä ja hiffas jutun! Ja aivan räjähtävän ylitsevuotavat kehut päälle. 
Nyt kiepsahtaa supermielellään istumaan jalkaani vasten ja tänä aamuna istui jo suorassa nojaamatta jalkaani, mitä hihkuin itsekseni, onnellisen ylpeänä pienestä. J 
Ehkä se siis tästä taas lähtee edistymään. On noilla kyllä niin erilaiset metkut jokaisella. 

 

Koirien nukkumisasennot jaksavat aina vaan hämmästyttää. Miten tämä voi olla edes teoriassa mahdollista?

Pentu talossa?

Onpas ollut hassua elää ilman Camus-pentua. Välillä tuntuu hyvinkin pahalta, mutta yritän sivuuttaa aiheen mielessäni, koska en asialle kuitenkaan mitään voi. 

Onneksi aika on kulunut töissä ja uutta pentua kouluttaessa.

Tämä paimenkoirapenneli onkin sitten ihan uniikkia laatua. Jo kasvattajalta lähtiessä oli selvästi päättänyt, että minä olen hänen uusi oma-ihmisensä. Jo autossa istui pää polvella minua tuijotellen kotimatkan. Samaa tuijottelua ja kontaktihakuisuutta on jatkunut nyt sen kolmisen viikkoa. Tyyppi kotiutui heti ja sopeutui saman tien uuden kodin elämänrytmiin ja tapoihin.

 

Katsokaa noita tassuja?!?!?! 

Erittäin helppo kouluttaa ja motivoida makupaloilla tai vain pelkillä kehuilla. Fiksu ja yhteistyöhaluinen sekä reipas ilman minkäänlaista häsläämistä. Keittiössä tokoilu onnistuu erittäin hienosti. Hieman huumorintajuton on kyllä eikä osaa leikkiä. On pikkuhiljaa lämmennyt Sólasin painille, mutta esimerkiksi leluja ei riepottele eikä suostu leikkimään kanssani niillä vaan luovuttaa heti lelun minulle, kun tulen lähelle. Ja siis ihan positiivisella vahvistamisella mennään. Sitä ei ole mitenkään kovisteltu. Pieni ei selvästikään tajua olevansa pentu laisinkaan.

Ollaan käyty lenkillä noin tunti, puolitoista päivässä, josta pentu on ollut hihnassa vain välttämättömät matkat tiellä ja pihoissa. Pysyy aivan äärimmäisen hyvin lähellä irti ja tulee heti kutsusta luo eteen istua tapittamaan. Vaikka olisi koiria tai ihmisiä tai mitä vaan näköpiirissä. 

Metsälenkit on niin parasta parhaiden kavereiden kanssa!

Kaupungissa käydään pari kertaa viikossa tutustumassa kauppakeskuksiin ja chillailemassa kahviloissa. Ensimmäisinä päivinä esiintynyt vahtihaukku ihmisten tullessa sisälle tilaan, missä pentu jo valmiiksi oli itse, on jäänyt kokonaan pois. Itse rauhallisuus tilanteessa kuin tilanteessa niinkuin Sólaskin. 

 

Unta palloon at Mbar, Kamppi

 

Murusia metsästämässä at Cafe Regatta

 

Chillaa meidän kanssa at Jumbo, Vantaa

On kylläkin varautunut vieraita kohtaan, ei kuitenkaan pelokas. Käy haistamassa uutta ihmistä ja kääntyy heti takaisin jalkoihin. Parin minuutin kuluttua nuolee naamaa ja istuu rauhallisesti rapsutettavana. Ei mitään mielistelyä tai turhaa innokkuutta edes oman lauman jäseniä kohtaan. Tyyppi on jotenkin ihan töissä koko ajan. 

TOKOn alkeet uppoavat pentuun kuin Titanic atlanttiin ja Sólaskin on innostunut koulutushetkistä ihan uudella tavalla. 

 

Pojat odottelemassa nätisti ruokaansa keittiön ulkopuolella. Huom. hännänhuiske :)

Yksi asia, mistä Sólas ei edelleenkään ole innostunut on harjaus. Harjan näkemisessä on tarpeeksi syytä masentua ja valua lattialle makaamaan kuin kuollut lahna. Miksihän ihmeessä, kun lopputuloskin on aina yhtä sporttisen elegantti?

Viimeisen viikon on ollut kova pakkanen ja pojatkin saivat talvivaatteet päälle. Sólasilta löytyi kaapista Hurtan toppa asuste ja sain neulottua Active Dog neuleesta pennullekin sopivan kokoisen. Tänään käytiin ostamassa kuitenkin jo kunnon pomppan toppa-mantteli pienemmällekin, ettei tarvitse turhaan pakkasesta ja lihasjumeista kärsiä.

 

kiltisti odotetaan, että emäntä käy etsimässä hihnat... ja hanskat... ja puhelimen...  ja ai niin ne avaimet.

 

Ensiavuksi uhrasin pennelille oman neuleeni ennen kuin sain pienennettyä Sólasin neuletta. Ja miten niin muka tämä hempeän rosa neulos ei ollut tarpeeksi katu-uskottava beussipojalle..:?

 

No niin löytyipäs neula ja lankaa ja sopivampi look. :))

 

Ja sitten päästiinkin riehumaan oikein vauhdillla, kun ei enää ollutkaan niin kylmä.

  

Ulkoleikkien päätteeksi on mukava köllähtää sohvalle nauttimaan päikkäreistä.

 

Lukuapua :)

 

Hmmm...??? Mitähän tähän nyt sanois..

En kyllä tiedä miten selviäisin ilman näitä kahta karvakaveria. Ne tuovat elämään niin paljon iloa ja hauskoja tilanteita. Virkistävää ulkoliikuntaa unohtamatta!

Levottomat tuulet puhaltaa

Camus täyttää tänään 7kk. Säkäkorkeutta on noin 75 cm, painoa ei ole mitattu vähään aikaan. Voisin kuvitella, että lähemmäs kolmeakymmentä kiloa menee. Viimeisen kuukauden poitsu on saanut aamuisin vaihtelevasti 500g murren murkinan lihakasvismixiä/multimixiä/lohta ja kasviksia/kanamunia ja kasviksia ja illalla 500g lihaluumixiä tai noin 500g lihaisia luita.

Ensimmäisissä näyttelyissäkin käytiin kuukausi sitten. Harmi, että poitsu oli hieman väsyneen oloinen sinä aamuna, mutta ihan mallikkaasti juoksi kehässä ja antoi katsoa hampaansa loppujen lopuksi nätisti. J

Vauhtia on tullut lisää ja kaiken kaikkiaan Camuslaisesta on kasvanut hellyttävä nuori hurmuri. 

 

 

Nukkumisasennot ovat säilyneet hieman erikoisina.

Joululoma vietettiin upeissa joulumaisemissa lapissa. 

Matkustettiin junalla pohjoiseen ja bussilla ja junalla takaisin. Mikäs pojilla siinä chillaillessa ja uusia tuttavuuksia tehdessä.

 

Perillä odotti hämmästynyttä borzoita lumihanget, niitäkös piti ihmetellä.

Eilen käytiin hakemassa pojille uusi pikkuveli Savosta. Suloisen pehmoisen möyheä beauceron pentu Black Carambas Stratovarius tuli ilahduttamaan uuden vuoden vaihdetta. Kyllä olin eilen onnellinen ottaessani kolmen upean koirakaverin hihnat käteeni iltalenkillä. Kerrassaan verrattomia tuhisijoita jokainen omalla persoonallisella tavallaan.

Tänään sitten ilo muuttui osittain suureksi suruksi. Aikansa kutakin. Camus’n virallinen omistaja on tullut siihen tulokseen, että myy koiran pois toisaalle nyt, kun Sólasilla on toinen kaveri. Minulla koira on valitettavasti ollut viime kuukaudet vain hoidossa. Pikku venakko ei siis enää huomisesta lähtien kuulu meidän laumaamme. 

Ihan hirveää on luopua rakkaasta ystävästä. Niin paljon on koettu ja niin paljon on vietetty aikaa yhdessä pikkuisen kanssa. Kaikki ne valvotut yöt, kun toinen oli loukkaantunut tai sairaana. Kaikki ne päikkärit sohvalla lusikassa. Sadat ellei tuhannet yhteiset lenkit sekä epäonnistumisen ja onnistumisen hetket. Onneksi olen tallentanut muistoja oikein urakalla niin tekstin kuin kuvienkin muodossa. Ikävä on jo sydäntä raastava ja vaikea on selittää itselleen, miksi asioiden piti mennä näin. Ainoa lohtu tässä on se, että toinen pääsee onneksi hyvään kotiin ja vielä tähän ihan lähelle. Kotiin, mihin on saanut jo aiemmin tutustua ja missä siitä aidosti välitetään ja sen tarpeet osataan huomioida. Huoli on silti suuri tulevaisuudesta, kun tietää olleensa toiselle aina se lähin ja tärkein olento maan päällä. 

Tämän tarinan opetus: Elämä ei ole reilua, eikä koskaan tiedä mitä tulee vastaan. 

Jokainen menetys lähellä, niin ihminen kuin lemmikkikin, vie mukanaan palan sielua ja sydäntä. Me kaikki täällä sohvan pohjalla toivotamme Rakastetulle Camylaiselle hyvää elämää uudessa, toivottavasti loppuelämän kodissa. Otetaan tästä yhdessä sohvalla loikoilusta vielä kerran kaikki irti yhteisiä hetkiä muistellen.

 

    

Kun aika on tai muuten vaan
tulee levottomat tuulet noutamaan
ja ne vie minut mukanaan
en onneton oo kokonaan
mut ne tuulet viheltää taas kutsuaan
enää hetken luonas olla saan

Ei tästä saa sen suurempaa
se riittää kun me muistetaan

JE T'EMBRASSE TRÈS FORT <3