tiistai 14. lokakuuta 2014

Syysaurinkoa sateen keskellä

Jihuu! Onnistumisia!

Vaati paljon oman käyttäytymisen miettimistä meiltä ihmisiltä, kunnes pääsimme jyvälle tilanteista, jotka stressaavat pientä beauceronia. Kaikki kotona äksyileminen aamuisin ja kinaaminen ihmisten välillä, se liian jyrkästi komennettu "pois" koirille ja jokainen uhkaava, kiukkuinen ele koirien välittömässä läheisyydessä nostettiin tapetille ja lyötiin kättä päälle, että kokeillaan viikko pelkkää positiivista ilmapiiriä, ohjaamista ja palkitsemista. 

Kertaus on opintojen äiti :) Kyllä ollaan kovasti opiskeltu.

Kaksi kertaa olen voimieni riittämättömyyttä joutunut tarraamaan poskista kiinni, kun penska on villiintynyt hihnassa flexissä olevan koiran syöksyessä meidän koiria päin, enkä uhkaavassa tilanteessa saanut kontaktia äänillä tai makupaloilla itseeni. Pari kertaa todella selkeästi artikuloitu vaativampi "rauhoitu" käsky on ollut paikallaan sisällä, kun tassuvamman aiheuttama vapaanajuoksukielto vie penskan ylikierroksille. 

 
Eläinten hyllyssä oli edullisempaa, mutta katsokaa nyt näitä värejä ihmisten puolella!


Aika usealla tutulla ja vieraalla koiralla on nyt tassuja paketissa. Pari koiraa on Suomessa jo menehtynytkin valtimoiden ja jänteiden katketessa. Ihan pelottaa päästää poikia juoksemaan mihinkään. Gavrun vamma tuli koirapuistossa!

Hassua on, että Gavru syöksyi innoissaan pää edellä töttörööhön, kunnes repi sen tänään kappaleiksi,  kun oltiin apteekissa ostamassa tassuun lisää sidetarpeita. Ulkona jalka on paketissa, mutta sisällä saa tuulettua, että paranisi nopeammin. Harmi vain kun kumpikin karvakuono tykkää kovasti hoitaa omia ja toisten haavoja.

Olemme kumpikin nauttineet suuresti koiran jatkuvasta kehumisesta ja palkitsemisesta. Mieheltäkin pääsi suusta, että tämähän on oikeastaan hauskaa ja paljon stressittömämpää kuin pakotteiden käyttö. :) Ja koiran hallittavuus on helpottanut todella paljon ihan jo ensimmäisten päivien aikana. Kamppausliike tulee penskalta harvemmin, mutta täysin sitä ei ole vielä saatu pois.

Pojat reippaina :)

Ja vähemmän reippaina. :) Ei tarvinne mainita, että olen juuri herännyt tuosta samasta kasasta poikien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti